On päiviä, ettei haluaisi nousta lämpimästä peiton alta ollenkaan. Mutta sitten takkuinen pieni pää ja isänsä ruskeat nauravat silmät perinyt tyttö kömpii viereeni, rutistaa kaulasta ja painaa suukon nenän päähäni -on aika nousta. Hän on se syy miksi nousen. Se syy, miksi hankin pyykkikoneen, astianpesukoneen ja mikron uuteen kotiimme. Hän on se syy, miksi laitan ruokaa, siivoan ja yritän pitää itsestänikin huolta. Hänen vuokseen menen ajoissa nukkumaan, käyn töissä, opiskelen. Hänen vuokseen leikin barbiella, pelaan pelejä ja katson Tähkäpäätä ja kävelen leikkipuistoon tai koulunpihalle ulkoilemaan. Hänen vuokseen lähden viikonloppumatkalle Kuopioon HopLopiin ja lähimetsiin puolukkaan.
(Ennen hankimme pyykkikoneet yhdessä meille, siivosimme kotimme meille, teimme ruokaa perheelle, jauhoimme hirvenlihat yhdessä jauhelihaksi, kokkasimme sushia, saunoimme, kävimme yhdessä liikkumassa, menimme yhdessä nukkumaan, lähdimme aamulla yhtäaikaa kukin töihinsä, kouluun tai päiväkotiin, teimme sieniretkiä, marjaretkiä, mökkiviikonloppuja, makkaranpaistolounaita, pelasimme korttia ja katsoimme elokuvia. Me kolme, meidän kolmen vuoksi. )
Joka aamu kaipaan omaan entiseen kotiimme; kahvin tuoksua keittiössä, vedenkeittimen suhinaa, verkkaisesti alakertaan vuorotellen valuvia pörröpäitä, töminää portaissa, ruuhkaa vessassa ja kadonneita sukkia, lapasia, avaimia, murusia ruokapöydällä. Nopeat suukot kuistilla ja alustava sopimus siitä, kumpi hakee tyttären päiväkodilta. Nyt ne ovat vaihtuneet surullisiin katseisiin ja tuhahduksiin, onttoihin äänen sävyihin, eteisessä niinä päivinä kun tyttären "vahdinvaihto" tapahtuu.
Enkä itse tiedä edelleenkään ihan tarkkaan, että mistä tämä kaikki on saanut alkunsa. Milloin minä tipahdin kärryiltä, eikä minua ja tyttöä nostettu enää kyytiin mukaan?
Toinen voi vaieta. Hän voi jättää jälkeensä vastaamattomien kysymysten tulvan ja näyttää elävänsä onnellista uutta elämää. En voi sanoa ettenkö olisi katkera. Totta hitossa olen, onhan meidän perhe hajonnut, talo tyhjä, miehellä uudet kuviot ja minun on vain jatkettava entistä kuvioita tyttären kanssa uudessa osoitteessa. Kuulen, kun minulle sanotaan, että päästä irti ja ala elää uutta elämää? Miten se on mahdollista? Miten elän uutta elämää, koska vanha elämä on niin tiiviisti mukanani ja tytär tulee aina prioriteettilistalla numerona yksi. Hän on aina, jokapaikassa, paitsi töissä, mukanani. Mitä on uusi elämä? Miten sitä eletään?
Tältä se tuntuu ainakin tällä hetkellä. Ehkä puolen vuoden kuluttua voin kokea jo toisin. Olen ainakin äärimmäisen surullinen, hukassa ja yksin. Huolimatta runsaasta ystävien ja läheisten määrästä olen YKSIN. Olen ilman sitä toista puoliskoa, jonka kanssa jakaa arjen ja lapseni asiat. Minulle normaalielämä ja peruspilarit on muserrettu. Valehtelisin, jos väittäisin...
Mukavat, höpötyksen täyteiset iltapalahetket ruokapöydän ääressä koko perheen voimin ovat vaihtuneet kiukkuisiin tekstiviesteihin ja syyttelyyn. Miksi sanoilla haluaa satuttaa tai miksi toinen voi vain vaieta?
On erikoista huomata, miten 12 vuoden aikana ihmiset tunsivat toisensa läpikotaisin ja yhtäkkiä tajuan tuntevani ihmisen edelleen, mutta en saa häneen kontaktia enää. Niinkuin hän olisi jonkin kelmun sisällä, joka anna periksi eikä aukea, ei vaikka kuinka yrittäisi, sitä kelmun reunaa ei vain löydy, josta se rulla lähtisi aukeamaan..
Mikä tekee ihmisestä onnellisen? Onko onnea se, ettei illalla pelota ruveta nukkumaan? Onko se sitä, että ei ole nälkä?Onko se sitä, ettei palele?
Kuka meille määrittelee onnen?
Kolmannen naisen Valehtelisin jos väittäisin kappaleen sanat kuvaa aika hienosti tämän hetkisiä tunteitani
Valehtelisin, jos väittäisin Öisin herääväni murehtimaan maailmaa
Valehtelisin, jos väittäisin Ettei se kiinnosta mua ollenkaan
Siit' on kai turha tehdä lauluja
Kun näyttää siltä, että siit' on turha pitää puheita,
Turha piestä suutansa
Hei laulaja
Valehtelisin, jos väittäisin Vihaavani kauneutta
Valehtelisin, jos väittäisin Ettei mikään mua pelota
Ois kai siistii antaa periksi
Toteais vain kylmästi
"Ei tästä mitään tuu"
Lähtis kävelemään
Painais oven kiinni perässään