Kuvassa: 5 minuuttia kotiin.
Iltapäivä olohuoneessa.
Tässä asunnossa olen asunut askeettisestikin: nukuin lattialla, ikkunoissa ei ollut verhoja. Sain ventovieraalta lahjoituksena halkopinon ja aivan uuden hetekan. Radio ja kahvinkeitin tulivat taloon ensin. Minulla oli tilaa ja valoa. Kuuntelin paljon radiota ja kuunnellessani tanssin täällä päivittäin: yhdistin räikeästi ruostuneen en poiten radioasemien sisällöttömien soittolistojen innostamiin liikesarjoihin, jotka jäljensivät kai jotenkin reivien, yökerhojen ja lapsuuden limudiscojen liikekieliä. Tanssin muistaakseni kuka olin ollut itselleni.
Kiukaaseen sytytin monet tulet lohduksi ja lämmöksi. Sitten sisään muuttivat täysimittainen pukeutumispeili ja baarijakkara. Niitä oli vaivalloista kantaa kaupungin tavaratalosta linja-autoasemalle ja sitten vielä pysäkiltä kotiin. Baarijakkaran ostin käyttääkseni keittiön työtasoa työpöytänä. Öisin kirjoin ja ompelin mekkoja. Ainakin asuni oli asiallinen: musta vakosamettimekko, suffragettikengät ja turbaani.
Suunnittelin sisustavani tämän asunnon lopulta neutraalisti kuin hotellin: beigeä, erilaisia valkoisia. Valosta ja tilasta en koskaan halunnutkaan luopua. Minun piti hankkia suuret ja pehmeät pyyhkeet, mitäänsanomattomat teräsaterimet ja kliininen, vaalea astiasto. Haaveilin sellaisesta. Muotoilin hiukset tuhkalla, join kuohuviiniä ja söin mansikoita.
Aamuinen sää.
Muistoesine eräältä maakuntamatkalta.