Ensimmäisen kuvan ovelasta tuotesijoittelusta huolimatta tämän kirjoituksen muusa oli minun rakkaimpani, koirani (kuvan tyyny on oikein oiva inspiroimaan kyllä tuota otsikointia.. eikä haittaa mainita, että se on uutuus Jumbon Hemtexistä, josta sain ihan mielettömän hyvää palvelua.. kiitos kiitos!). Mutta asiaan... Tiedättekö ne päivät kun potuttaa kuin pientä oravaa ja lähdet töistä millä kulkuneuvolla tahansa (minun tapauksessani usein näihin haastaviin päiviin liittyy pyörä) ja kaikki menee vaan prinkkalaan. Kännykkä lipeää kädestä ruutu edellä asfaltille, pyörän vieterilukko napahtaa milloin mihinkin ruumiinosaan, päässä jyskyttää edelleen asiakaspalvelutyön helmet, pyörä kaatuu kaikessa sähellyksessä jaloillesi ja turhii vaaleat farkkusi jollain ilveellä ketjurasvaan tai muuhun kuonaan, ja kun vihdoin lähdet polkemaan, niin hieman viallinen takakumi on taas tyhjentynyt itsekseen huomattavasti. Sillä lörpöllä sitten lykit ylämäkeä kotiin ja meinaat jäädä vaikka kuinka monen auton alle, koska eihän nämä varoitukset liikenteessä koske kuin vain pienten koululaisten varomista (ja ihan oikeesti minä kyllä väistän, sillä kevyen liikenteen on aina helpompi jarruttaa, mutta joskus kulman taakse ei vaan yksinkertaisesti näe eli jos ajat +kuuttakymppiä pikkutiellä niin sepä kiva, siellä voi myös olla pieni koululainen, että niin...). Ja ehkä tulee vielä sade (but hey, rain is a good thing). Siinä vaiheessa on parempi olla katsomatta postilaatikkoon ja kävellä suoraan kotiovelle, kun on parkkeerannut pyöränsä, jottei vaan enää enempää tapahdu vastoinkäymisiä. Koska kotona on hyvin. Kotona on aina joku odottamassa ja tuo joku on aina onnellinen kun näkee sinut.
Minusta on ihana tulla kotiin juuri tästä syystä. Koirani tervehtii minua iloisesti ja oikein pyytää syliin halattavaksi. Välitön parempi fiilis. Jos ette usko, niin teillä ei varmaan ole koiraa... tai sitten teillä on joku kiva duuni ettekä kulje esim. pyörällä. Koirat ovat muutenkin niin herttaisia kavereita, vaikka voin vannoa, että meidänkin riehuritva kyllä välillä aiheuttaa kummallisuuksillaan ja oikutteluillaan harmaita hiuksia, mutta kuitenkin tuo niin pieni, herttainen sydänkäpy vaan tuo aina mittaamatonta iloa ja hyvää mieltä minulle. Ja aina nousee hymy korville kun pikkupirpana tajuaa, että kohta se aveckin palaa kotiin ja vahtii ikkunassa, jonka jälkeen ryntää ilohaukkujen saattelemana vastaan ovelle. Ja toistaa tietysti sen saman tervetuliaisshow'n myös tuolle toiselle raskaan työn raatajalle... ja varmasti myös parantaa kerrasta hänenkin päivänsä. Minun koirani <3