Viimeiset neljä päivää olen kantanut, pyyhkinyt, siirtänyt, järjestellyt, nostanut, laskenut. Kaikki nämä verbit voidaan tiivistää yhteen sanaan, nimeltä muutto. Jalat ovat huutaneet väsymyksestä ja yöllä uni on tullut minuuteissa.
Jos ikinä kärsit unettomuudesta, niin muuta. Takaan sikeät yöunet ja pikaisen nukahtamisen.
Eeva Kolu kirjoitti, että kesä loppui, kun superkuu vallitsi Helsingin kirkasta taivaasta. Olen samaa mieltä, sillä sinä viikonloppuna myös minä heitin pitkän kuuman kesän taakseni. Pystyin taas hengittämään raikkaampaa ilmaa ja miettimään pidemmälle kuin seuraavaan päivään.
Mutta se ihan kirpeän raikas syysilma kantautui keuhkoihini vasta eilen. Eilen, kun tuttavallisesti kävelin Di Treviin hakemaan cocislasillisesta piristystä, kun sommittelin valopalluroita makuuhuoneen katonrajaan ja kun istuin lukukauden ensimmäistä ja ehkä elämäni viimeistä luentoa Åbo Akademilla. Niin paljon uutta ja niin paljon vanhaa tuo tämä syksy tullessaan.
En ihan tiedä, mitä superkuun ja Turun valopalluroiden välinen aika oli. Ehkä siirtymävaihetta. En muista, sillä en rehellisesti muista elokuusta ihan kauheasti. Mutta sen tiedän, että nyt tuntuu hyvältä olla syysilmassa ja hengittää taas raikkaasti. Sehän tässä on tärkeintä.
Kesä, olit ihana, mutta odotin sua (täysin tietämättäni) syksy. Edes pillifarkkujen vetäminen jalkaan ei enää ahdista.
bisous
/ About how summer turned into autumn. /