Talonetsijä kipuilee, osa 1:
No niin. Olemme nyt alkaneet katsella meille uutta ja isompaa asuntoa, ensisijaisesti omakotitaloa. Täällä päin on tarjolla melko paljon kunnostettuja ja remontoituja, pääosin 1950-luvulla rakennettuja rintamamiestaloja.
Meitä kiehtoo vanhemman talon henki ja historia, mutta emme ole ikuisuusremppaajia. Meillä olisikin siis toiveissa löytää terve, hyväkuntoinen ja valmiiksi saneerattu talo, joka olisi muuttovalmis saman tien, eikä vaatisi mitään pintaremonttia kummempaa.
Päällisin puolin hienoiksi ja kiiltäviksi kunnostetut rintsikat toki ovatkin tällaisia, mutta mikä on sitten totuus kiiltävän pinnan alla? Onko päällisin puolin ja kuntotarkastuksen mukaan terve talo sitten kuitenkin mahdollinen homepesäke?
Koska meillä ei ole mainittavaa aikaisempaa kokemusta vanhoista taloista, niin tulisiko meidän vain suosiolla unohtaa rintsikkahaaveet ja muuttaa uudempaan? Voiko 1970-1980-luvuilla rakennettuihin taloihin luottaa sen enempää? Pitääkö sitä vaan kaivaa jokin sisäinen remonttireiskansa esiin, jos meinaa ylipäätään omakotitaloon muuttaa? Mihinkään tämän vuosituhannen puolella rakennettuun meillä ei ole varaa.
Rintamamiestaloja koskevien keskustelupalstojen kahlaaminen on ainoastaan herättänyt tukun uusia kysymyksiä, ja rintsikka-amatöörin pää on entistä enemmän sekaisin. Siksi vetoankin teihin, rakkaat kanssalilyilijät. Löytyisikö teistä yhtään hiljattain asuntokaupoilla ollutta ja/tai vanhan talon ostanutta?
Apua!