Ihan oikeasti, voi nyt vittu tätä elämää. Olen varmaan tehny tässä elämässä niin paljon pahaa, että karma vainoaa mua ikuisesti. Siltä alkaa tuntua. Mistä on sitten kysymys? Noh, minäpäs valaisen teitä hieman..
Kun mies päätti antaa mulle uuden mahdollisuuden, minähän olin ihan onneni kukkuluilla. "Jee jee jee, meidän yhteinen elämä jatkuu!!". Hymyilin kun Naantalin aurinko ja aloin innoissani suunnitella meidän tulevaisuutta. Mut pudotettiin korkealta ja kovaa silloin kun mies otti pettämisen taas esille useita viikkoja sopimisen jälkeen, kuten olen aiemmissa postauksissa jo maininnu. Yksi iso ongelma miehelle oli/on, että asutaan tällä hetkellä asunnossa, jonka osoitteen mies, jonka kanssa petin, tietää. Ja lisäksi mikä pahinta, se mies on käynyt tässä asunnossa. Salaa mun mieheltä. Miestä vaivaa tää asia aivan älyttömästi ja hän on sanonu koko ajan, että haluais muuttaa pois ja että uusi asunto vois auttaa häntä pääsemään tästä pettämisepisodista hieman paremmin yli. Niinpä laitettiin jo heti silloin sopimisen jälkeen asuntohakemus vetämään ja...
...tänään meille kilahti asuntotarjous. Jee?
Ei jee. Tai en tiiä. Toisaalta jee, mutta toisaalta miks NYT? Miksi just nyt kun olen itekin vähäsen todella epävarma meidän yhteisestä tulevaisuudesta? Mun sisko sanoi mulle, että "kannattaa kattoa kaikki kortit". Hänen neuvonsa oli, että meidän ehdottomasti pitäs ottaa tää uusi asunto vastaan ja kattoa mitä uus asuinympäristö tekee meidän suhteelle. Ymmärrän hänen pointin hyvin ja olen itseasiassa myös ihan samaa mieltä. Kyllä mä haluan katsoa ne kaikki kortit, jotta myöhemmin ei jäis kaduttamaan mikään mitä ei tullu tehtyä tai kokeiltua. Kyse on kuitenkin yhdestä elämän tärkeimmistä ihmissuhteista. Miksi, oi miksi mua kalvaa silti epävarmuus?
Yllätin itteni miettimästä, että "noh, onpa joo tosi järkevää tehä se helvetillinen muuttamisrumba vaan huomatakseen hetken päästä että eipä tää suhde toimi edelleenkään". Mistä mä voin tietää toimiiko se? Voi se lähteä toimimaan. Tai sitten voi olla että ehitään saada uus asunto valmiiksi ja mies sanookin että tää oli muuten tässä. Inhottavaa muuttaa epävarmuuden vallitessa, mutta toisaalta voiko ikinä mistään olla täysin varma? Ei kai.
Pari viime päivää on menny miehen kanssa kuitenkin ihan hyvin. Hän on vaikuttanu aika hyväntuuliselta ja arki on rullaillu. Huomenna mä lähen Helsinkiin (CHEEK!!) viikonlopuksi ja me nähdään miehen kanssa vasta ens viikolla. Uskon että parikin päivää näkemättä tekee meille hyvää. Pieni etäisyys tekee aina. Ja tiiättekö muuten mitä? Minä aion mennä huomenna baariin. Aion kuulkaa tanssia sieluni kyllyydestä ja juoda itteni humalaan. En tiedä haluanko kertoa siitä miehelle. Tiedän, että pitäis. Miten rakennetaan luottamusta jos ei avoimuudella? En kuitenkaan haluais että mahdollinen riita/se, että huomaan miehen mököttävän mulle asiasta, pilaa viikonlopun jota oon odottanu ööö....puoli vuotta. Voi olla että jätän kertomatta. Se on todennäköistäkin. Nää on näitä, taas kerran.
Mutta joo, minä alan pakkailla tavaroita viikonloppua varten ja soitan repeatilla Magic!:in Rude-biisiä. Miks hitossa kuuntelen jotain vitun kosimis/hää-biisiä?! Koska melodia. Tän biisin melodia on jotenkin rauhoittava. Sellanen laid back-meininki. Kivaa vastapainoa kaikelle sille, mitä minä tällä hetkellä oon. :D
Tilanne vaatii siis vittu-sanan. Epämukavuusalueella taiteileminen on niin perseestä. Mut hei, ei se mitään!
Oon ajastanu postauksen huomisellekin kun tuntui niin surulliselta ajatus, että täällä on kuollutta seuraavat pari päivää. Eri asia on toki osasinko tehä sen oikein, niin että kirjoitus myös ilmestyy tänne silloin ku pitäis. :D Mulla oli eilen taas niin kirjoitusintoinen päivä, että päätin sitte hyödyntää sen fiiliksen ja vuodattaa teille aiheesta: Ulkonäkökompleksit. Niitä siis huomenna ja sen jälkeen mä palailen kertoileen fiiliksiä todennäköisesti maanantaina. :) Kivaa viikonloppua ihmiset!