Näin voitaneen virallisesti sanoa kun taapero tallustelee ulkona parinkymmenen metrin matkoja? Sisällä meno on onneksi vielä vähän varovaisempaa, fiksu poika on huomannut että parkettiin kopsahtaminen sattuu huomattavasti enemmän kuin nurmikentälle laskeutuminen.
Koskaan ei ole niin kiire etteikö ehtisi tutkia mielenkiintoista kaivonkantta.
Kuten odottaa saattaa, ulkona vauhti meinaa helposti kiihtyä puolijuoksuksi. Alamäki tai tasapainon horjuminen korjataan kunnon rynnistyksellä - ja siitä seuraa yleensä pesäpallomainen mahasyöksy. Itku näissä harjoituksissa tulee kuitenkin äärettömän harvoin, korkeintaan kärsimättömyydestä "miksi takaisin ylös nouseminen kestää näin kauan".
Tähän asti kävelytreenit on tehty puistossa varpasilleen, mutta eilen laitettiin ensimmäistä kertaa kengätkin jalkaan. Syksy tekee tuloaan ja kauaa ei tarkene enää paljasvarpain, joten inhottavilla kengillä on vaan opeteltava kävelemään. Ja hyvin sekin lopulta sujui.
Äidistä vaan tuntuu aika liikkikseltä tuo käveleminen. Vastahan se oli pikku vauva! Kai se kohta jo lähtee kouluun, nyyh!
Minkä ikäisenä teillä opittiin kävelemään?