Kesällä blogit tuntuvat pursuavan toinen toistaan ihanampia mökkikuvia ja otoksia Suomen suvesta. Eikä niin, että siinä olisi jotain huonoa - huomaan myös itse syyllistyväni samaisen tematiikan pyörittämiseen... aina kyllästymiseen asti. Kannattaa siis todella skipata seuraava postaus, jos maaseutukuvillamässäilykiintiönne alkaa olla jo täynnä, koska seuraavaksi on luvassa kasa unohtuneita kuvia meidän juhannuksesta eli kesälomasta osa yksi. (Se toinen osa tulee tapahtumaan vasta syyskuussa, kun suuntaamme tyttöjen kanssa autolla Keski-Eurooppaan.)
Heti aluksi saanen esitellä kameran takana hääräävän maailman parhaan salavalokuvaajan:
Oui, c'est moi!
Tämän oman miehensä elämänsä paparazzin otoksia on luvassa myös myöhemmissä kuvissa, kun ajan takaa lenkkipolulla uurastavaa siippaani. Hahhah, kyllä hullulla on huvinsa!
Matka mökillemme on suhteellisen pitkä ja nykyään monesti istumme sen ajan molemmat napit korvilla omia juttuja kuunnellen. Antti joutuu ajamaan työnsäkin puolesta paljon ja on tykästynyt viime aikoina kuuntelemaan äänikirjoja - kotona kun ei lukemiselle muuten tunnu oikein löytyvän aikaa. Itse useimmiten kuuntelen vain musiikkia, joka sulkee hyvin takapenkin kitinät pois korvista.
Tänä vuonna mökillämme odotti aivan erityinen juhannusvierailija: sisareni perheen supersuloinen isoa pölypalloa muistuttava Nekku-pupu.
Nekku herätti läsnäolollaan suurta iloa perheen pienimmissä ja vielä kotiinsa lähdettyäänkin tarjosi ainutlaatuista materiaalia Kukan mielikuvitusleikkeihin.
"Äiti minä olen pupu, sinä olet äitipupu. Tuossa on Kia-pupu ja isi on poikapupu. Antaisitkos isotyttöpupulle vielä vähän porkkanaa? Minne vaaripupu katosi?"
Sillä(kin) kertaa vaaripupu oli kadonnut tenniskentälle isäpupua juoksuttamaan.................
Kuulimme juuri, että mökkinaapurimme ovat ottamassa lampaita tuonne tenniskenttämme takana avartuvalle alueelle. Ihan huippua! Voin jo kuulla korvissani lampaiden määkinnät aitauksessaan hetleisen aamuna sarastaessa ensi kesänä.
Sitten niiden salakuvien pariin. Taustoitukseksi sen verran, että mieheni on juoksuholisti - ja insinööri (anteeksi, diplomi-insinööri), joka on jo kauan toivonut, että suostuisin kuvaamaan hänen askellustaan jollain lenkillä. Juhannusaattona, kun olimme menossa tätini mökkitontille lapsia uuvuttamaan, hän päätti tuttuun tapaan taittaa matkansa sinne juosten ja minä menin tyttöjen kanssa autolla. Tällä kertaa päätin kuitenkin olla se mahtava vaimo ja kuvata herran lönköttelyä koko matkan ajan.
Ja se matka ei ollut muuten ihan lyhyt, joten kuviakin siunaantui muutamia satoja kymmeniä.
Olin kovin yllättynyt muutamien lähikuvien nyrpeistä ja täysin julkaisukelvottomista ilmeistä - etkö sinä juuri tätä ollut jo pitkään halunnut?
Juhannuksen ruoista on sen sijaan hyvin vähän kuvamateriaalia. Nälkä oli jo aikamoinen siinä vaiheessa, kun pääsimme vihdoin pöytään istumaan. Kerrottakoon, että tarjolla oli tätä lammasta:
... ja sen kanssa kasvisnyyttejä, uusi perunoita, salaattia ja sitä hööhöä sekä jugurttipannacottaa rosmariinin kanssa haudutetun raparperin ja mansikoiden kera (a la lempikokkini eli Henri Alén).
Pitkän ja hartaan ruokailun, ja lasten nukutuksen, jälkeen me hilpaisimme järvelle kuutamoajelulle.
Vaatteet olivat aina mökkeilyyn sopivaa pieruverkkariosastoa....
.... eikä turvallisuuttakaan unohdettu.
Viimeiseksi laitan vielä edellisen ullakostamme kertovan jutun lopusta unohtuneen kuvan, näkymän sen Ullakon ikkunasta mökin ajopihalle. Mieli halajaa takaisin, vaikka on kotonakin aika ihana olla.
