Shokkipaljastus. Minä pidän Helsingistä. Itseasiassa aika paljon. Se ei missään nimessä tarkoita, ettenkö rakastaisi Imatraa ja siellä asuvia ihmisiä. En ole astunut "toiseen heimoon" enkä "kadottanut karjalaisuuttani". Satun vain viihtymään täällä. Ja kun minulta kysyttiin, milloin imatraikävä ja sieltä lähteminen helpottaa, vastaukseni , ei kovin avulias sellainen, oli "kauan sitten". Älkääkä nyt käsittäkö väärin, minusta on ihanaa mennä kotikotiin käymään, mutta on myöskin ihanaa palata sieltä kotiin.
Helsinki tuoksuu kivalta, paahtoleivältä. Ja nyt kadotin kaikki ajatukseni, kun rupesin ajattelemaan ruokaa. Ei hitto aina tässä käy näin.
Olen asunut täällä vasta ja jo vuoden. Hankkinut mm. nenäkorun, ystäviä, kivan asunnon ja työpaikan. Lempikahvilan, -baarin ja -yökerhon. Muuttunut ihmisenä ja sanonut KERRAN vahingossa spora kun piti sanoa ratikka. ja mennyt KERRAN kotiin "sebaykkösel" seiskaykkösen sijasta. Tartuttanut murretta hesalaisiin ja oppinut juomaan kaljaa.
--- jaaa sitten menetin viimeisetkin ajatuksenrippeet siinä, kun sain tunniksi seuraa istumaan keittiönpöytäni ääreen ja kertomaan ällöjä juttuja--
Kadotan pointtini ihan koko ajan, voi johtua siitä, että kello on puoli kolme. (Aloitin tämän kirjoittamisen joskus yhdeltätoista.) Varmaan tullut selväksi jo, että tykkään tästä kaupungista. Täällä on toinen koti ja täällä on oma peti. Ja toisinaan myös pehmoinen olo. Niitä peikkolaulun sanoja mukaillen.
-Vilma K.
p.s. silti: HESA LINKKA RATIKKA HESA KOTI MEIKSIT TEIKSIT HEIKSIT MIE SIE HÄÄ HESA ITIKKA HESA HESA HESA
kirjoitinko tarpeeksi monta kertaa HESA?