Jotkut ihmiset sanoo, ettei voi sietää mökkeilyä. "En ole mökki-ihmisiä" on mulle melkein yhtä käsittämätön virke, kuin "avioliitto on miehen ja naisen välinen asia" tai "en pidä syömisestä". Yleensä nämä anti-mökki-ihmiset sitten mutisee jotain "no kun siellä on se ulkovessa" tai "on niin kamalasti hyttysiäkin". "No entä sitten, on niitä kaupungissakin!" tekisi mun aina mieleni huutaa näille tyypeille. Ja sen jälkeen kertoa, että ihan samalla tavalla niissä ulkohuusseissa pissataan kuin posliinillakin. Mutta tietenkään mä en huuda sellaista, koska jokaisella on oikeus mielipiteeseensä. Jopa ihmisillä, jotka ei pidä mökkeilystä (hullut!).
Mä sijaan rakastan mökillä olemista ja mun sielu itkeekin verta, kun Hiivakivelle on niin sairaan pitkä matka, etten voi lähteä sinne yksin lasten kanssa. Onneksi mua ympäröi ihan jumalaisen ihanat ihmiset ja kulinaarisiskon suku adoptoi meidät aina välillä Teiskoon kesäsiirtolaan. Niinkun nyt esimerkiksi tänä viikonloppuna.
Me uitiin, saunottiin, uitiin, uitiin ja uitiin. Syötiin suklaakakkua, makkaraa, mozzarellaa ja kirsikoita. Sekä korista, että suoraan puusta - kivineen tietysti. Heiteltiin koirille keppiä ja opeteltiin silittämään nätisti. Torkuttiin pihakeinussa, istuttiin valmiiseen pöytään ja juotiin ihan rauhassa kahvia. Seiskakin kannettiin ihan nenän eteen - pyytämättä ja yllättäen!
Koska vaatimattomuus kaunistaa, niin on pakko sanoa, että mun lapset on ehkä vielä tavallista söpömpiä mökkiolosuhteissa. Kiitos kesäsiirtolaan - taas - piditte meistä ihan kertakaikkisen hyvää huolta!