Olin puutarhajuhlissa. Eilen. Keinuin pihakeinussa, ajattelin, join viiniä ja hugoja (se mojito proseccolla rommin sijaan), katselin heinäkuun auringon katoamista jonnekin kattojen taakse, vaadin saada kuulla Bon Jovin Bed of roses (ei onnistunut) ja tanssin paljain varpain terassilla kunnes kello oli paljon ja yö pitkällä.
Siinä keinuessani vanhan omenapuun alla (unelmani, tiedättehän) mietin ystäviä, niitä parhaita ihmisiä ympärillämme. Eilen oli yhden parhaista syntymäpäivä.
Tunnen itseni hirveän onnekkaaksi. Varsinkin eroni jälkeen olen huomannut, miten mielettömän hyviä tyyppejä ympärilläni pyörii. Toki tiesin sen aiemminkin, mutta eroaminen tavallaan konkretisoi ystäväpiirini. Pelkästään hyvällä.
Jostain syystä olen onnistunut vetämään puoleeni järjettömän hurmaavia ihmisiä. Pohdinkin, miksi joistain ihmisistä tulee ystäviämme tai rakastajiamme. Miksi toiset tuntuvat heti oikeilta, miksi joillekin voi avata sydämensä täysin ja miksi joistain ei millään tahtoisi päästää irti? Voisiko kyse olla samankaltaisista sieluista? Voisiko?
Minulta kysyttiin myös vähän aikaa sitten, olenko yksinäinen. Eron jälkeen siis, ilman parisuhdetta. Se sai minut miettimään.
Kirjoitin jokin aika sitten vapaudesta ja oikeastaan ajattelen yksinäisyydestä melko samoin. Yksinäisyys on mielentila, eikä sitä ole sidottu parisuhdestatukseen. Se, että on parisuhteeton tai fyysisesti yksin, ei tarkoita, että olisi yksinäinen. Minusta on esimerkiksi hetkittäin ihanaa olla itsekseni, ilman muita ihmisiä. Istua rantakallioilla ja katsella merelle, kävellä kauniiden talojen välissä, ajatella omiani tai kirjoittaa tässä koneella vain koirat vierelläni. Ja sitten, kun olen saanut olla hetken yksikseni ja ladata akkuni, lähden ulos, olen taas se seurallinen social butterfly, enkä lainkaan kaipaa omaa seuraani.
Eri ihmisillä on erilainen oman tilan ja yksinolon tarve. Toiset eivät tahdo koskaan olla vain omassa seurassaan, toiset tarvitsevat niitä lempeitä, yksinäisiä hetkiä jaksaakseen taas hymyillä maailmalle. Jotkut kaipaavat myös enemmän rauhaa kuin toiset, joku tahtoo olla aina menossa, ja toinen toivoisi saavansa välillä vain olla. Eikä sitä aina näe päälle päin.
Kun joku seuraavan kerran kieltäytyy hauskasta kutsustasi, ajattele, että ehkä hän olisi tahtonut tulla, mutta oli hänen yksinolopäivänsä. Se hetki kun voi katsoa sarjoja maratonina, röhnöttää sohvalla ilman meikkiä ja syödä irtokarkkeja. Tehdä ei mitään. Sekin on joskus kovin tarpeellista.
Samoin kuin sinkku ei välttämättä ole lainkaan yksinäinen, ei parisuhde sinällään kerro onnellisuudesta yhtään mitään. Voi hyvin olla osa sitä kahden ihmisen muodostamaa yksikköä ja tuntea olevansa yksin. Se toinen voi olla poissa fyysisesti tai henkisesti. Tai sitten saattaa tuntua, ettei tule ymmärretyksi tai rakastetuksi. Parisuhteessakin saattaa kaivata rakkautta.
Mutta rakkaus ei sekään ole parisuhteen yksinoikeus. Rakkautta, kuten kaunettakin, on kaikkialla. Ja kun on kerran löytänyt ympärilleen ne oikeat ihmiset, ystävät ja rakastajat, heistä kannattaa pitää kiinni, jollei sydän sano muuta. Vain me itse tiedämme, ketkä ovat meille oikeita, keiden seurassa olemme paras versio itsestämme, keille pystymme avaamaan sielumme. Ja kun ympärillä ovat ne parhaat ihmiset, ei koskaan ole todella yksin.
Suloista iltaa, murmelit! Tämä bloggari jätti tänään kivan kutsun väliin, koska: ne eiliset hugot ja myöhäiset tunnit. Joskus on kurjaa, ettei ole enää parikymppinen.
PS Ystäväni Anna avasi juuri uuden blogin, Tasty Livingin. Anna on pitkän linjan foodie ja ruokabloggari, joka on pelastanut monen monta ateriaani. Tasty Living on kuitenkin paljon muutakin kuin vain ruokaa. Suosittelen.
PPS Te ystäväiseni, ihanaa, että olette.
Puss!
♥