Oon koko kesän miettinyt, kuinka ihanaa olisi istuttaa pihaan vadelmapensaita. Totuuden nimissä olen kyllä haaveillut muistakin marjapensaista, mutta ehkä kuitenkin eniten vadelmista. Mutta eilen kun kävin hoitokoiran kanssa pihalla, huomasin, että hetkinen, meillähän on vadelmapensas. Siellä niitä luontoäidin omia pikku karkkeja kasvoi piilossa toisen puskan keskellä ja paljon kasvoikin. Voisin vannoa, ettei niitä ollut siinä viime kesänä, mutta ehkä en vaan sattunut oikeaan aikaan tuijottelemaan sinne suuntaan. Keräsin osan niistä äkkiä kippoon ja toin sisälle, kait jottei ne haihtuisi ilmaan. Yritin maistatuttaa koirallekin, mutta ei huolinut.
Tässä siis klassinen ja perin konkreettinen tosielämän esimerkki siitä, miten ne unelmat toteutuvat. Klassinen siksi, että tää on tapahtunut mulle jo kahdesti. Viime vuonna haaveena oli juhannusruusupensas ja kas - juhannuksena sellainen kukkikin takapihalla. Meidän piha ei näköjään koskaan lakkaa yllättämästä. Esimerkki opettaa myös sen, että se mistä unelmoi on usein itseasiassa jo plakkarissa, vaikka sitä ei heti sellaiseksi tunnistaisi.
Tai voihan olla, että joku istuttelee näitä meidän pihaan salaa. No, tästä voi nyt itse valita mieleisensä tarinan sitten.