Vihdoinkin melkein kuukauden viiveellä sunnuntaina juhlistettiin naperon kaksvuotissynttäreitä. Juhlintaa säesti Late Lammas, jota löytyi katosta kakkuun saakka.
-Lateeh, napero huokaili innoissaan ja osoitteli lampaita.
Ennen kuin saatiin talo täyteen vieraita, latemainen onnitteluviiri kattoon ja kakkuun latenkarvakuorrutus juostiin meillä taas kelloa vastaan melkoinen estejuoksukilpailu. Viime tipan ihminen on viime tipan ihminen eikä se näköjään koskaan opi. Aamun ohjelma koostui jälleen leivonnasta ja siivoamisesta ja varmaan sadasta apua, me ei keretä! -huudahduksesta. Kaiken tämän aamuactionin lisäksi piti vielä yrittää viihdyttää ja vahtia tuulispäänä paikasta toiseen juoksevaa naperoa.
Oho, sekö olikin 0,5 dl vettä? Laitoin 1,5 mutta eikai se haittaa? Laitetaan lisää jauhoja.
Oho, tää piirakka ei hyydy. Mikä tässä nyt on? Ai niin, mä unohdin siitä ne kaikki 4 kananmunaa, hups. No, hyvä se silti on, eikö ookki?
Oho, mä unohdin ne muffinssivuoat ja tässä alkais kohta oleen taikina valmis. Jos mä soitan siskolle niin kävisköhän se kaupassa?
Oho, missä vaiheessa se Nooa tuon kerkes tekeen? No, muutenkinhan meidän piti vielä siivota.
Oho, nämä kakut ja kuorrutteet meinaa vähän sulaa tähän kuumuuteen. Eihän se haittaa. Kai nämä silti vähän näyttää sellasilta kun piti?
Juuri ennen kuin ovikello soi piilotin vielä viimeiset kermavaahtoiset kupposet suihkukaappiin, heh :).
Talo täynnä vieraita, puheen sorinaa ja naurua, lahjapaperin rapinaa ja pienen lapsen iloa. Kahvin tuoksua, tuoreita mansikoita, sormille sulavia leivoksia kuumassa kesäilmassa. Kilpa-ajoa mopoilla ja autoilla ympäri taloa, leluja siellä, täällä ja tuolla, likaisia astioita.
Ihanaa elämää.
Miksi tällaisia juhlia ei tule järjestettyä useammin?