Nautiskelimme viime viikon helteistä jo lapsuudessani tutuksi tulleella mökillä. Pienen pienet asiat omasta lapsuudesta putkahtelivat mökkeillessä mieleen, ja niitä samoja juttuja oli mukava tehdä nyt oman perheen kanssa.
Mökkireissun aikana tekniset vempaimet jäivät vähälle käytölle, ja saimme rentoutua ja nauttia hetkessä elämisestä.
Mökillä tekeminen ei tunnu tekemiseltä.
Keräsimme esimerkiksi mökkitontilta käpyjä ja tutkimme lähimetsää. Paistoimme nuotiolla muurinpohjalettuja. Makoilimme laiturilla ja kävimme veneilemässä. Uimme lämpimässä järvivedessä useita kertoja, kiljuimme, jos jalanpohjat osuivat mutapohjaan, ja kävimme aina välillä saunassa lämmittelemässä. Kelluimme uimapatjassa ja pelleilimme kumiveneessä. Nauroimme pöhköjä juttuja ja valvoimme myöhään. Söimme pojan kanssa pihasta löytyneitä metsämansikoista ja mökkitien varrelta löytyneitä mustikoita. Näimme kuolleen käärmeen ja juoksimme paarmoja karkuun. Herkuttelimme kalastusreissulta saatua saalista kuhapihvien muodossa. Ihastelimme iltaa superkuun aikaan ja katselimme hiljaa auringonlaskun värjäämää järvimaisemaa.
Mökkeilyssä on pakko olla jokin erityinen taika.
Miksi esimerkiksi suodatinkahvi ja korput maistuvat mökillä niin hyvältä?
Miten päivät kuluvat siellä niin nopeasti ja rattoisasti, vaikka ohjelmaan ei sisälly minuuttiaikatauluja, eikä päivät täyty tekemisellä?
Miksi mökillä ei ahdista kulkea villasukat ja crocsit jalassa (yhtäaikaa), kulkea hiukset samalla sykeröllä, märkinä tai pyyheliinaan kiedottuna päivästä toiseen, käyttää nuhjuisia vaatteita, olla ilman peiliä ja haista savulta?
Olo on todella rentoutunut tämän reissun jälkeen. Tällainen irtiotto mökillä pitäisi olla jo loman alussa.
Jäimme taas mieheni kanssa haaveilemaan omasta pienestä mökistä veden ääreltä. Sellaisesta perinteisestä mökki-mökistä, ei upeasta huvilasta kaikkine varusteluineen.
Unelmia pitää olla.