Muutama viikko sitten tätini viestitti kuuman vihjeen: Vanhoja koulutuoleja roskalavalla Tampereella. Hoputin Hipin isommalla autolla sateeseen saalistamaan harvinaislaatuista herkkua. Näkemättä tuoleja en osannut ohjeistaa, miellyttäisikö skitsoilevaa sisustusmieltäni valkorunkoiset vai mustarunkoiset tuolit. Tsekkaa vähän kunnon mukaan tai tuo molempia! En myöskään tiennyt, kuinka paljon tuoleja olisi jäljellä vai ollenkaan tai mihin niitä oikeastaan olen laittamassa.. Ota öö..no paljon!
Sitä saa, mitä tilaa - Hippi toi mukanaan katsomon. No sie itte halusit niitä paljon!
Alkuhämmästyksen jälkeen hivelin tyytyväisenä hykerrellen sileäksi kulunutta puupintaa. My precious! My precious! Tuolien siroudessa ja vaatimattomuudessa on jotain tapiovaaramaisen kaunista.
Pelkistetyille koulutuoleille sopisi painaa puuta uudessa keittiössämme, jossa muutenkin on vaaleita puupintoja... Tai ehkä myöhemmin tulevassa ruokailuhuoneessamme, jos joskus löydämme haaveilemani kahdeksan hengen pöydän (kuumaa vihjettä odottaen...). Muutama tuoli löysi jo paikkansa saunan pukkarista. Naapurin muijalle lupailin niitä myös ja pari tuolia on kipittänyt toisen puolen naapurin puutarhaan viikonlopun aikana.
Kohta perheemme on kuluttanut koulunpenkkejä enemmän kuin ikiteekkarit konsanaan.