Odottelen heinäkuun alulle ensimmäisiä mansikoita. Meillä kasvaa jotain nimetöntä sukulaisilta saatua lajiketta, joka on erittäin makoisa mutta ei niin kovin varhainen, joten juhannusmansikat saa unohtaa kohopenkin lämmöstä huolimatta.
Meidän mansikat on istutettu yhteen parisängyn kokoiseen kasvulaatikkoon epämääräisiin riveihin, ovatpa saaneet lisääntyä kaksi vuotta rönsyistäkin ihan vapaasti, sillä taimia oli alun perin vähän niukanlaisesti. Mansikoiden alla ei ole mitään maanpeitettä, siis sellaista mansikkamuovia, jota kaupassa myydään, vaan ovat ihan vaan mullan seassa. Se puolestaan aiheuttaa sen, että mansikat tahtovat multaantua eikä niitä voi syödä suoraan kasvimaalta. Mutta eipä hätää, niksitarhuri osaa korvata muovin eloperäisillä aineilla!
Vanhemmillani on keräävä ruohonleikkuri, ja ruohosilpun himossani vapaaehtoistin itseni niittämään heidän nurmikenttänsä. Tyhjensin nurmipaljouden laatikoihin ja toin ne pihaamme, missä huokailin ihastuksissani. Nurmikatetta!
Katteesta on paljon hyötyä, suurimpana on tietysti puhtaat mansikat. Voin siis tallustella pihalle paljain varpain aamukasteessa ja napsia mansikoita yöpaitasiltani suuhun, mikäli ehdin ennen räkättejä. Mikä ihana loma-aamun aloitus, kunhan kelit tästä vähän taas lämpenevät. Toinen hyöty on, että lierot pitävät ruohosilpusta, kaivautuvat noutamaan sitä pinnasta ja samalla ilmastoivat kasvualustan. Ilmaa juurille ja ei tiiviille maalle! Kolmanneksi ruohosilppu on hyvää ruokaa myös noille mansikoille, jolloin ei tarvitse huolehtia muusta lannoittamisesta. Ei siis kanankakan lemua kesäaamussa :). Taidanpa ottaa aamuteetkin mukaan heinäkuisiin aamuihin ja hörpin siitä mansikan painikkeeksi, kun aromit pysyvät katteen ansiosta sellaisina, kun kulinaristi ne kuvittelee. Loppubonuksena ilmassa leijailevat rikkojen siemenet eivät pääse asettumaan multapintaan, jolloin myös kitkemisen tarve vähenee. 
Ruohosilppu alkaa muuten maatua nopeasti, kun sen kerää kasalle. Nurmisilppulaatikot olivat ainakin nelikymmenasteisia, kun toin ne kotiin, mutta katteen levittäminen hidastaa maatumisprosessia hieman. Eipä se haittaa, hyvä siitä tulee joka tapauksessa.
Nyt pitäisi vielä päättää, verkotanko mansikat vai uskallanko kokeilla, jättäisivätkö rastaat ne rauhaan. Ehkä en kuitenkaan uskalla ottaa riskiä vaan joko levitän rastasverkon sellaisenaan laatikon päälle tai nikkaroin siihen ihan sellaisen pysyvämmän kehikon metalliverkkoineen. Raakileiden väristä päätelleen aikaa päätöksen tekoon on vielä ainakin viikko, keleistä riippuen kolmekin ennen kuin satoa olisi tarjolla.
