Kun eilen näytti tältä, tuntui paluu kaupunkiin ja kerrostaloon varsin hyvältä ajatukselta. Neljän seinän sisällä kökkimistä se täälläkin oli eikä puutarhassa istuskelua voinut harrastaa kuin enintään kasvihuoneessa (jos olisi uskaltanut rakeiden piestessä piennarta). Juhannuksesta alkanut anoppilan talonvaltaus on siis mennyt hieman surkeissa keleissä, vaikka Juhannusaattona päästiinkin jopa nauttimaan patiolla syömisestä.
Silti onhan tämä aivan superhelppoa kerrostaloelämään verrattuna. Toinen koirista kävi eilen itse saunassa, meni ulos vilvoittelemaan kun tuli tarvis ja kävi samalla pissillä ja tuli sen jälkeen viereemme tv-huoneen sohvalle. Melko omatoimista toimintaa verrattuna siihen hihnalenkkeilyyn ja rapussa naapurin koirille peloissaan rähisemiseen, mitä samainen koira harrastaa kotioloissa. Iltaisin ollaan lämmitetty sauna avaamalla aina valmiin kiukaan kansi ja painamalla nappia. Siinä kun ottaa vaatteet pois itseltä ja vauvalta ja käy suihkussa niin sauna onkin jo lämmin. Ja sillä aikaa koirat ovat ottaneet hyvät alkulämmöt miedoissa lämmöissä. Vauva-ammeen puutetta on paikkailtu laittamalla lämmintä vettä vatiin, mitä onkin sitten läiskitty läiskimisen ilosta ja istuskeltu kippurassa matalassa vedessä.
Pieni on voinut nukkua päiväunia sadekelilläkin katetun terassin suojissa tai isin kainalossa sängyn nurkassa. Muutaman päivän totuttelun jälkeen myös matkasänky tuntuu kelpaavan päiväunille ja yösyömisen jälkeen unien jatkamiseen. Välillä oli sen verran kylmiä päiviä, että sisäpäikkärit olivat kaikille poikaa.
Tänään pienen nukkuessa ensimmäisiä pikkupäikkäreitään aamupäivästä käytin aikani tyhjentäen ja täyttäen tiskikonetta, siivoten keittiötä ja viikaten pyykkejä aivan kuten kotonakin. Mutta tänään kuulin samalla kuinka mies käynnisti ruohonleikkurin ja ajoi nurmikkoa ikkunan alta. Vastaleikatun nurmikon tuoksu levisi kylppärin avoimesta ikkunasta ja lattialämmitys lämmitti varpaita. Siinä minä hetken mietin, että josko ei lähdettäisi kotiin vielä tänään. Katsoin sääennusteesta ettei tänään pitäisi edes sataa ja kuulin kuinka pieni heräsi. Mentiin ulos ihmettelemään ruohonleikkuria ja sen ääntä. Isiä joka pesi ruohonleikkurin vesiletkulla. Tuulessa heiluvia lehtiä ja nurmella juoksevia koiria.
Ja sitten me päätettiin, että josko oltaisiin täällä vielä hetki. Ainakin huomisiin sateisiin saakka. Sateen piestessä maisemaa on hyvä hetki karata kaupunkiin. Katsella maisemaa kerrostalojen välistä. Laittaa pieni nukkumaan päiväunensa parvekkeelle ja porata vähän seinää. Viimeistellä eteisen sisustusta maalitilkalla ja iskuporakoneella, lisätä verho auringonsuojaksi parvekkeelle hellepäivien varalta ja kävellä pitkä hihnalenkki koirien kanssa meren rannalla. Käydä jumpalla vielä kun testikäyttöön saatu jumppakortti on voimassa, käydä Stockalla ja uudessa Helsingin maailmanpyörässä sekä ottaa vastaan vieraita viikonloppuna (serkkuni ja pieni poika!).
Ehkä tästä ihan hyvä kesä tulee kaupungissakin. Mutta ihan tosi. Minä haluaisin oman tuvan, oman pihan ja oman rauhan sinne kaupunkiinkin! Sovitaanko, että yhtäkkiä samalta paikalta saakin ison paritalon puolikkaan samaan hintaan kuin meidän kerrostalokolmion? Eikö? Edes omakotitalon? Onneksi aina tulee talvi ja lumityöt, joita ei kerrostalossa tarvitse tehdä. Silti vieläkin puuttuu se oma sauna ja takka minkä äärellä lämmitellä pimeinä ja synkkinä iltoina tai napakan talvilenkin jälkeen. Ehkä minä saan senkin vielä joskus kun oikein haluan?
Onneksi meillä on tämä hetki tässä ja nyt, eikä koskaan tiedä mitä ihanaa tulevaisuudessa odottaa.
<3 Eerika & Epeliina (6kk 2pv pikkukaupungin idyllissä)