Olisinko omaperäinen ja kertoisin, että juhannus oli kylmä ja sateinen? No, se ei pidennettyä mökkiviikonloppua haitannut. Menoa riitti, rantasaunassa oli lämmin ja pikkuserkukset pitivät vauhdista huolen.
Mä kuuluun niihin ihmisiin, jotka taivastelevat ihmisten maailmanlopun meininkiä ruokakaupassa pyhien alla. Ja kuinka ollakaan, olen se, joka roudaa aivan liian painavan kylmälaukun takaisin kotiin. En tiedä söimmekö liian vähän, mutta ainakin hyvin me syötiin.
Mies halstrasi lohta. Mä toivoin nieriää, mikä on halsterin paras kaveri, mutta sitä ei ollut saatavilla. Kala saa ihan uuden maun ja pinnan, kun sen heittää tulille. Lohi ei ole mun suosikkikala, mutta kylmäsavustettuna ja halsterissa käyneenä sen rasva ei maistu liikaa.
Lohen kanssa toimii yksinkertaisesti uusi peruna.Tarjoiltuna sillä, mitä mökkikeittiöstä löytyy.
Perunat olivat mukaellusti Safkaa-kirjan inspiroimat. Paljon mausteisemmat ja salottisipulikin pääsi mausteeksi. Toimi hyvin lohen kanssa.
Viini oli mulle uusi tuttavuus. Ei paras kalan kaveri, muttei huonokaan. Itseasiassa todella hyvä viini, jota nappaan toistekin mukaan. En ehkä kalalle, mutta muuten.
Grillissä liekiteltiin myös kanaa ja mä kokkailin rinnalle tuoretomaattipastaa. Voi juku, että se onkin hyvää. Niin simppeliä ja niin hyvää.
Mökillä on paljon mun mummon mökkiajan aikaisia kattiloita ja astioita. Mulla ei ole aikomustakaan päivittää niitä. Tykkään, kun ne kertovat jotain mökin historiasta nyt kun kaikki on rempattu. Ja mitä sitä hyvää ja toimivaa vaihtamaan.
Pienet serkukset touhusivat aamusta iltaan yhdessä. Mä olen ikionnellinen siitä, että tytöllä on samanikäinen mökkikamu. Ja vielä toinenkin kaveri, vielä vähän liian pieni pysymään mukana, mutta ensivuonna viimeistään. Samisvaatteet olivat sattumaa, pipoa myöten värikaksoset. Vaatteista ei ihan voi päätellä ollaanko kesäjuhlissa vai joulua odottelemassa. Ei asia ole mullekaan ihan selvä :) Sahahommat oli juhannuksen ykkösduuni.
Sitä harrasti isommatkin mökkiläiset.
Lauantai-iltana oli #girlsnightout. No ei nyt ihan - kuskivuoro tuli kaksilahkeiselle ja suuntana oli Liesonmerenjuhannus. Mun ristimänimi tapahtumalle, mutta kyllä sitä muutkin käyttivät. Lieson lavalla soitteli Jukka Poika. Jukkista lämmitti bändi, joka veti lavan täyteen humppajalkaa, mutta ei ihan menoa mun makuun. Tunnustan, että kulutin lavaa yhden letkajenkan verran, koska kaikki lämmittävät muuvit tulivat tarpeeseen. Ja ystävä pakotti.
Puolilta öin lavalle astui se ihan oikea Jukka Poika. Mä en ole fani, mutta tykkään kyllä leppoisasta, mutta menevästä musiikistaan. Ja tykkäsin tai en, kyllä mökkilavoja pitää kannattaa, varsinkin, jos sinne tuodaan suomipopin ykkösiä. Melkoinen veto, mutta niin vaan kansa löysi Liesonmeren, tänäkin vuonna. Mukava ilta.
Me todistettiin juhannuksena myös onnellisia perhetapahtumia. Tipitiit olivat saavuttaneet lentoiän ja näimme uhkarohkeita syöksylaskuja pöntöstä kohti elämää. Samalla piti johdatella Karvakasaa harhaan, jottei se kiinnostuisi nurmikolla piipittävistä tipsuista. No, se ei paljoa vaatinut - vanhuus ei tule yksin, tuo tullessaan laiskuuden ja mukavuudenhalun. Siinä missä vielä pari vuotta sitten Karvakasa on häntä pörhöllä tipujahdissa ja meillä oli todella tekemistä sen kanssa, nyt se vaan makoili auringossa eikä tajunnut asioista kahden metrin säteellä tuon taivaallista.
Sokerina pohjalla, kiitos sateisen kesän, näitä aarteita on metsä pullollaan. Ihan skidejä vielä, mutta viikonpäästä heitän jo pannulle. Oikeasti, niitä oli paljon. Jos metsään haluat mennä nyt, niin takuulla yllätyt... Seuraava kuukausi on pyhitetty kanttarelleille. Niitä pitää syödä niin paljon, että ihan ällöttää, koska pakastettuna tämä metsän helmi ei ole mistään kotoisin.
Sellainen juhannus - sitten paluu arkeen, jotta edessa häämöttävää lomaa voi taas odotella.