Tänä vuonna perheellämme on palapelijuhannus. Keskiviikkona töiden jälkeen lähdimme kotipaikkakunnalleni perheeni luo. Kolean sään takia luovuimme mökkijuhannus-suunnitelmista jo hyvissä ajoin, ja kissanhoidolisista syistä päätimme viettää sukulaisissa vain pari päivää. Tuon parin päivän aikana piipahdimme myös muutaman ystävän luona sekä haimme isoäitini mukaan kyläilemään isäni luona ja tapaamaan ainokaista lapsenlapsenlastaan. Tänään menemme viettämään iltaa kavereiden luokse ja huomenna mieheni lähtee kiertämään greenejä golfbägi selässä (ja minä ja neiti olemme vailla seuraa, kaverit huom!)
Koko Heinolan lomastamme aurinko paistoi ehkä kahden tunnin ajan, ja nämä kuvat ovat siltä hetkeltä.
Isäni talon eteläseinustalla kiipeilevä viinirypäle oli kasvattanut varttaan taas viime kesästä. Kukkaterttuja oli useita kymmeniä, ehkä jo yli sadan. Mukavan kokoinen sato siis tulossa, kun vaan saataisi vähän enemmän sitä auringonpaistetta.
Neidillämme on alkanut uusi vaihe uhmaiässä. Tai tahtoikä tai mikä nyt onkaan, tai sanotaanko vaikka otetaan-äidin-hermoista-mittaa-ikä. Yritän vain hengitellä syvään ja ottaa oppia zen-kissoistani, sillä uskon että tämä on vain vaihe joka menee ohi sitä nopeammin mitä johdonmukaisempi ja rauhallisempi itse jaksaa olla. Kunhan vaan jaksaisi, huoh.
Neitimme kunniaksi istutettu päärynäpuu oli kasvanut taas hyvää vauhtia, enää pari vuotta kun sekin alkaa jo tuottaa satoa. Isäni isompi päärynäpuu oli kärsinyt hieman kirvatuhoja keväällä, mutta kyllä sieltä lehtien seasta pullisteli useita raakileita.
Alapuolen kuvassa neidin silmille valunut pipo on Ella F:n tekemä. Ohjeet löytyvät täältä. Tuo pipo on saanut kehuja ihan valtavasti, eikä suotta! Myös neiti itse pitää piposta kovasti, eikä unohda mainita kaikille keneltä pikku-tylleröiseltä on sen nimpparilahjaksi saanut.
Esittelin teille aiemmin toisen isäni kissoista, Tuukan. Tässä on Otto:
Otto on näistä kahdesta herrasta ujompi, eikä se oikein välitä vieraista. Nämä kissat ovat kokeneet elämässään kovia, ja ovat päätyneet isälleni eläinsuojeluyhdistyksen kautta. Pieni varautuneisuus siis sallittakoon.
Tuukka on todellinen lellivauva ja heittäytyy pikkuneitimme edessäkin selälleen odottamaan silityksiä. Mutta on Ottokin jo tottunut meihin sen verran hyvin, että uskaltaa olla samassa huoneessa kanssamme. Ehkä joku päivä pääsemme silittämäänkin sitä, mutta nyt tyydymme vain ottamaan tuosta kauniista takkuturkista valokuvia zoomin avulla.
Hyvää juhannusviikonlopun jatkoa kaikille!
(ja muistakaa sunnuntaihin asti oleva Netflix-arvonta)