Minulla kävi vieraita, jotka toivat tuliaisia.
Sain kassin, jossa oli kaksi särkynyttä sydäntä puutarhaani. Niitä ihania, jotka eivät nousseet enää talven jälkeen ja joiden jättämä aukko on nyt kukkapenkissäni. Miten joku voikaan tietää, että kaipasin juuri näitä pihaani, meillähän täytyy olla vähintään telepaattinen yhteys toisimme!
"Luin blogistasi", oli selitys. Häkellyin aidosti ihmetyksestä.
Välillä sitä unohtaa, että jos julkisesti kertoo jotain, joku saattaa lukea sen. Ehkä en ole päässyt vielä aivan tähän blogitodellisuuteen mukaan, koska puutarhablogin kommenttilootan puolella on täällä Lilyssä melko hiljaista, sitä jotenkin kuvittelee, että ne (te) tuhannet kuukausittaiset lukijat ovat (olette) jotenkin anonyymejä ohikulkijoita, jotka eivät ole (ette ole) minun tuttujani. Nyt siis tähän kohtaan ryhtiliike Kerttuslassa, siellähän te olette! Että te ette ole pelkkää dataa Google Analyticsin tilastoissa vaan ihan oikeita lukijoita: tuttujani ja iso liuta tuntemattomia, jotka tulette tänne uskollisesti kurkistamaan pihani kuulumisia. Kuka katselee kuvia, kuka seuraa taisteluani kortetta vastaan, kuka etsii tietoa kasveista, kuka kaivelee taas esiin mustikkamuffiniohjetta tai raparperin käyttöideoita.
Terve vaan teille kaikille! Tässä on viimeisimmät kuulumiset:
Kaivoin kukkapenkin multiin kaksi hyvää koloa, joihin siirsin saamani taimet. Kiitin kasvien tuojaa sekoittamalla istutuskuoppaan hevosenlantaa, joka sekin oli hänen pollensa rouskutuksista lähtöisin. Nyt lahjasi saavat nauttia toisistaan! Ja sitten kun sinulla on se oma pihaläntti, tuon näiden taimien kasvusta puolet sinulle takaisin. Kipataan sinnekin pollen parasta sekaan, laitetaan tuolit istutusten viereen ja juodaan siinä toinen mukillinen kahvia elämän kunniaksi. Nautitaan siitä, että sekä ystävyys että kasvit kasvavat ajan kuluessa, tunteet kiinnittyvät siihen, mitä näemme ja muovaavat silmiemme tuomaa viestiä aivoissamme.
Nämä sydämet ovat tällä hetkellä parasta pihassani, aito muistutus ystävyyden olemassaolosta.
