Eikö asumisen pitäisi olla kaikille ilmaista? Miksi se ei ole? Miksi toimeentulosta suurin osa menee asumiseen? Miksi asuntojen hinnat on taivaissa? Miksi pankit antavat niin paljon asuntolainaa? Mitä tälle yhtälölle tapahtuu kun jengi menettää työnsä?
Paljon kysymyksiä, keritäänpä niitä vähän auki.
Joskus itsestäänselvyyksiä kannattaa pohtia. Mihin suurin osa ihmisistä käyttää lähes kaiken aikansa – käytännössä koko elämänsä? Työhön. Mihin suurin osa työstä saatavasta tulosta menee? Asumiseen.
Raadamme niska limassa, jotta saisimme pitää katon päämme päällä.
Nuorempana asumiseen meni tienesteistä melkein sata prosenttia. Kun vuokra oli maksettu elettiin nuudeleilla. Edelleen asumiseen menee suurin osa kaikista elinkustannuksista. Nyt vuokran saa onneksi maksettua ilman hullua stressiä siitä, että loppukuusta rahaa ei ole tilillä.
Silti tiedän, että tämä on poikkeustila. Työt voivat mennä alta milloin vain.
Omasta asunnosta haaveileville edessä on pakkoavioliitto pankin kanssa. Jos onnistuu säästämään kymmenen prosenttia asunnon hinnasta, on varsinkin Helsingissä lainan määrä tähtitieteellinen. Kolmensadan tonnin laina plakkarissa elämällä on vain yksi päämäärä: työ.
Ihmiset ovat korviaan myöten veloissa asumislainojen kanssa. Suomessa yksityisen velan määrä on noussut alle 40 miljardista 110 miljardiin, eli liki triplaantunut euron käyttöönoton jälkeen. Samassa tahdissa ovat kasvaneet myös asuntojen hinnat ja vuokrat. Kipurajat on ohitettu moninkertaisesti.
Ihmiset ovat pallo jalassa kiinni asumiskustannuksissa ja pankeissa.
Asuntolaina on myös tapa kesyttää ihmiset lauhkeiksi duunareiksi, joilla ei ole aikaa eikä uskallusta ottaa selvää siitä miten meitä hallitaan. Ei vallankumouksia, kapinaa, tai edes kyseenalaistamista. Parempi vaan naputtaa tietokonetta, heitellä sämpyläpusseja, istua kassalla, leikata hiuksia, päivystää sairaalassa, korjata putkia, siivota vessoja tai yrittää niin perkeleesti aamusta iltaan.
Työväenluokalla on tänä päivänä muutakin menetettävää kuin kahleensa. Nimitäin oma koti. Velka on luokkasodan tärkeimpiä aseita, joilla työväenluokka kesytetään ja sitoutetaan kapitalismiin.
Eurokriisin kiihtyessä valtiot syytävät rahaa kilpaa pankkeihin. Samaan aikaan ympäri Eurooppaa – ja myös Suomessa – valtiot ovat laskeneet viimeisen toivonsa leikkauskuripolitiikan vaaraan. Julkisia menoja leikataan, palkkoja ei nosteta ja jengi potkitaan kilometritehtaalle. Viimeisen vuoden aikana Suomeen on tullut yli 30 000 uutta työtöntä, kriisin alettua jo melkein 100 000.
Kuka hyötyy? Omistava luokka ja pankit tietysti. Omistava luokka kilistelee tyytyväisenä kuoharilasejaan ja heiluttelee american expressejään. Asuntokeinottelu on kelmeä bisnes, ja sillä tienaa Suomessa hyvin. Mutta kuinka kauan asunnoilla on mahdollista keinotella?
Kaiken voisi tietysti järjestää toisinkin. Kysymys on siitä minkälaisen yhteiskunnan me haluamme.
Entäs jos asuminen olikin perusoikeus ja julkinen palvelu?
Jos asuminen miellettäisiin ihmisen perustarpeeksi, se olisi yhteiskunnan järjestämä palvelu kuten terveydenhuolto, koulutus tai julkinen liikenne. Oikeus voitaisiin kirjata perustuslakiin ihmisen subjektiiviseksi oikeudeksi. Oma koti ilman satojen tuhansien asuntovelkaa olisi silloin jokaisen oikeus. Asunnottomaksi ei putoasi niin helposti.
Yhdeksänkymmentäluvun laman lapset muistavat mitä tapahtui kun ihmiset menettivät pankkien edesvastuuttoman perseilyn takia kaiken: työnsä, kotinsa, mielenterveytensä ja tulevaisuutensa. Itsemurhia, masentuneita vanhempia ja rikkinäisissä vaatteissa koulunpihalla maleksivia nuoria.
On poliittinen valinta rakennetaanko yhteiskuntaa, jossa peruspalvelut ovat ilmaisia vai sellaista jossa ne ovat maksullisia. Hyvinvointivaltio on jo romahtanut altamme, mutta ehkä sen murusien ympäriömänä tajuamme, että näin ei tarvitse olla.
Kieli pois vyön alta siis ja kapinaan, jos luonastuntienne aikana vain ennätätte! Ja työttömän lakko on tunnetusti mellakka.