Tilanne on tämä: mies on töissä, minä lomalla. Hän menee nukkumaan yhdeksän kymmenen aikaan ja herää viideltä, jotta ehtisi kuudeksi töihin. Jos haluan olla hereillä yhdeksän jälkeen illalla, minun täytyy olla pienessä kaksiossamme aika hissukseen, etteivät miehen unet häiriinny. Minä, kunnon unia rakastava ihminen, jos joku tiedän, miten tärkeää on saada nukkua, varsinkin jos seuraava päivä on työpäivä.
Hiljaa ei saa tehtyä kovin monia asioita. Voi toki lukea tai katsoa tv:tä, mutta vaikkapa lenkille lähteminen tai ruoan laittaminen aiheuttaa turhanpäiväistä meteliä. Yritänkin siis elää miehen rytmissä: menen aikaisin nukkumaan ja herään ihan hullun aikaisin! En ole herännyt viideltä sen jälkeen kun opiskeluaikaiset siivoushommat luojan kiitos jäivät, mutta viime viikolla ja tänään olen ponkaissut sängystä ylös ihan eläkeläisaikoihin. Outoa ajatella, että siitä, kun herää, on vielä kaksi tuntia aikaa siihen, että kaupat aukeavat!
Aikaan saaminen on ihan ihmeellistä. Kun herää aikaisin, tuntuu, että saa tehtyä paljon enemmän kuin puolenpäivän tienoilla herätessä, vaikka käytännössä hereilläoloaika on suunnilleen sama. Nyt kello on yksitoista, ja minä olen käynyt jo rullaluistelemassa, ulkoilemassa koirien kanssa, kahvakuulaillut ja katsonut Gossip Girliä kaksi jaksoa. Kun menin rullaluistelemaan, kuvittelin, että saan olla ihan rauhassa (kello ei ollut edes kuutta!), mutta rullistelureittihän suorastaan kuhisi työmatkapyöräilijöitä ja koiranlenkittäjiä. Ei tämä aikainen heräily sittenkään ehkä ole niin spesiaalia, mutta - täytyy sanoa - minulle tämä on seikkailu!