Vaikka koivuista ei ihan vielä vastoja taiteltaisikaan; vaikka pääskysiä ei vielä yhtä enempää näkyisikään, ja vaikka aamuisin joutuisikin vielä skrabaamaan ikkunoita, me olemme pihalla.
Ykkösmies ja minä rakastamme molemmat kesää yli kaiken. Rakastamme grillaamista, puutarhanhoitoa, purjehtimista, kalastusta ja metsässä samoilua. Rakastamme pihalla istumista aurinkolasit päässä; kylmälaukun hurinaa (toki sen sisältöäkin) ja kimalaisiakin. Avojaloin kävelyä viileällä nurmella, iltapäiväsaunomista.
Saatan seurata vapaana nurmikkoamme pilalle tonkivien kanojen puuhasteluakin tuntikausia; välillä ne tulevat tervehtimään, nokkaisevat hellästi pinkkiä kynsilakkaa varpaankynsissä, tai änkeävät syliin kotkottamaan käännelleen päätään heltat heiluen.
Kesäkuukausien aikaan olemme oikeastaan sisällä vain nukkumassa, ellei sada. Töitten jälkeen jakkupuku lentää nurkkaan (no okei, asetellaan tarkasti henkarille) ja jalkaan vedetään lämpötilasta riippuen joko shortsit tai verkkarit. Mukaan lasi sitruunavissyä, naistenlehti tai pokkari; ja työpäivän nollaus puutarhan perällä sijaitsevalla madalletulla terassillamme.
En edes muista, kuka kehitteli idean tuunatusta terassista; siis että tavallisen terassin asemesta kaivettaisiin lähes metrin syvä, neliönmuotoinen kuoppa, joka vuorattaisiin kivilaatoin ja reunustettaisiin erilaisilla viherkasveilla ja kukkivilla pensailla.
Sitä kuoppaa kaivettiin selät vihloen ja hiki valuen (kyllä, minäkin), mutta kyllä kannatti. Meidän "maakuoppamme" ja sitä ympäröivät kasvit eristävät meidät naapureiden uteliailta silmiltä; se on ikioma oasiksemme, salainen puutarhamme.
Joskus aurinkoisina viikonloppuina, kun hiiligrilli savuaa kutsuvasti makuhermoja kutkutellen ja lökötämme polyrottinkisohvillamme (jotka muuten istuvat mukavammin ja muistaakseni maksoivatkin enemmän kuin sisäsohvamme), tulee lomafiilis. Itseasiassa – ero kesämökkeilyymme on silloin tällöin melkeinpä ainoastaan onkivavalla ja purjeveneellä mitattavissa.
Jos oikein laiskottaa, voi ottaa pienet päikkärit ja urvahtaa suihkulähteen pulputukseen. Meidän kesäolohuoneemme ilman TV:tä tai MTV:tä; vakiartisteina kaiken maailman mileycyrusten ja pharrelwilliamsien sijaan mustarastaat ja peipposet, uteliaitten varpusten sirkutus, kroonisesti käheät varikset, ilkikuriset harakat. Närhen rääkäisy kaukaisuudessa säpsäyttää joskus ihan hereille asti.
Sitten porukka vielä ihmettelee, ettemme halua asua kaupungissa.
Sateenkin varalle ollaan muuten nyt kehittelemässä ratkaisua; Ykkösmies aikoo nikkaroida pihasaunamme eteen katetun terassin, jota minä jo mielessäni sisustelen räsymatoin, puutarharyhmin ja amppelikukin. Haaveilen pienestä pallogrillistä, jossa voisi paistaa saunamakkaroita. Sateella istutaan sitten siellä. Mutta ei sisällä.
Onneksi ruohonvihreät jalkapohjat saa piiloon avokkaisiin.