Tänään tutkiskeltiin mitä hiekkaleluilla voi puuhastella. Todellisuudessa minä puuhastelin ja kirppu mätti hiekkaa suuhunsa aina kun silmä vältti. Tehtiin hiekkalinnoja. Työnjako meni niin, että äiti oli raksamuijana ja vaava pisti kaikki rakennelmat purkuun. Tirrikän suu toimi myös aarrearkkuna, josta pääsin etsimään aarretta (paria termiitin maistamaa kiveä). Siis ihan normaali ulkoiluhetki 10 kuukautisen kanssa. Eikö?
Ja kyllä, tässä hivenen boheemi "hiekkalaatikkomme". Vai ehkä pelkkä läjä hiekkaa keskellä pihaa?
Laatikon olisi tarkoitus tulla käyttöön hieman jälkijunassa, kunhan Pete sen ehtii rakentaa. Lasta ei kylläkään tunnu kiinnostavan piirun vertaa onko hiekkakasan ympärillä reunoja vai ei. Ajaa siis asiansa siihen asti, kunnes se laatikko valmistuu.
Näin ollen helteen sattuessa päivän mittaan ollaan oltu pihalla leikkimässä ja palvomassa aurinkoa. Ihan kiva noiden parin sadepäivän jälkeen päästä tirrin kanssa ulos. Räjähtävää energiaa kun tuntuu riittävän lapsosella koko kylän tarpeiksi ja itsellä tuo ulkona oleminen on yksi hermojen lepuutus keino. Siellä jaksetaan olla sentään hetki paikoillaan tutkien ulkoleluja. Nää omat lelut täällä sisällä ovat jo niin nähtyjä, että likan täytyy koko ajan keksiä itselleen jotain extremeä. Useimmiten todella vaarallista ja kiellettyä sellaista. Toivottavasti pitelee hyviä ilmoja. Huomattavasti mukavampaa maistella soraa ja käpyjä auringon paisteessa kuin kaatosateessa.