Toukokuun reissumme ehdottomasti tärkein tavoite oli löytää meille tuleva Kiinan koti. Ollin firma auttoi siinä missä pystyi eli saimme paikallisen kiinteistövälittäjän tehtävässä auttamaan. On muuten hankala homma tietää, missä sitä haluaisi asua seuraavat vuodet, kun ei tunne kaupunkia yhtään.
Turhia aikailematta aloitimme asuntojen etsinnän heti toisena Shanghai-päivänämme eli lauantaina. Välittäjä kuskeineen haki meidät väliaikaisesta majapaikasta puolen päivän jälkeen– sitä ennen Alvar ehti tehdä oman henkilökohtaisen ennätyksensä nukkumisessa ja nukkui 14 tuntia yhteen putkeen muutaman tankkauksen turvin (joista ensimmäinen 8,5 tunnin unien jälkeen – äiti kiittää).
Takaisin kuitenkin asunnonhakuun.
Olimme etukäteen listanneet välittäjälle toiveita asunnon suhteen. Näistä yhdet tärkeimmistä olivat sisä- ja ulkoleikkipaikat. Täällä ei ole puistoja ihan samalla tavalla kuin Suomessa leikkipuistoista puhumattakaan, joten ilman taloyhtiön leikkipaikkaa lapsilla ei monesti ole paikkaa missä leikkiä. Sisäleikkipaikka taas tarvitaan minun täysjärkisyyden turvaamiseksi, jottei pahimpina ilmansaastejaksoina tule täysin hulluksi kodin seinien sisällä. Täysin loogisesti meidät vietiin ensiksi katsomaan HILTONIN vieressä olevaa taloyhtiötä, jolla ei ollut sisä- eikä ulkoleikkipaikkaa. Mutta HILTON kyllä löytyy naapurista. Mainitsinko jo, että sekä olo- että makuuhuoneen ikkunasta näkyy HILTON. Onneksi asuntokin oli kuin neuvostoliitosta, niin ei jäänyt tästä mitään hampaankoloon. Paitsi ettei päästy HILTONIN naapuriksi. …täälläpäin välittäjillä on ymmärtääkseni tapana aloittaa jostain kamalasta kämpästä – kai luodakseen suuren kontrastin ja saadakseen asiakkaan ihastumaan johonkin seuraavista kohteista…
Asunto numero kaksi oli ihan kiva (mitä nyt jääkaappi sopi kooltaan lähinnä vähäruokaiselle sinkulle), puistonäkymät ja vaikka ei oltu HILTONIN naapurissa niin leikkihuone löytyi. Ollin töiden kannalta sijainti oli kuitenkin hieman hankala. Mutta hei, leikkihuone! Tämä ei ollut surkein näkemämme leikkihuone (surkein oli tämän kierroksen viimeisessä kohteessa, n 15 neliön lasikoppero, joka toimi sekä kuntosalina että leikkihuoneena – rasteja ruutuun siinä taloyhtiössä), mutten olisi voinut kuvitella siinä tunkkaisessa pienessä kopissa aikaa viettäväni. Ei siis tännekään.
Kolmaskin asunto oli puiston laidalla. Ja se oli TÄYDELLINEN. Upouusi, vaaleat puulattiat, valoisa, sisustus jokseenkin nieltävissä ja mainitsinko jo vaaleat puulattiat. Sisäleikkitilaa ei ollut, mutta kuntosali, uima-allas löytyivät, samoin suuri puisto naapurista. Sijainti oli Ollille mitä parhain, minulle kotirouvana ehkä hieman syrjäinen. Tätä mietittiin kovasti ja yritettiin saada toimimaan, mutta lopputulos oli aina sama: EI SISÄLEIKKITILAA. Viime joulukuussa se olisi merkinnyt samaa kuin n 25 kotileikkipäivää Alvarille ja minulle sisällä. 25. …tota, ei ne vaaleat puulattiat niin ihanat ole. Myöhemmin vielä kuulin, ettei se puistokaan olisi välttämättä toiminut ulkoleikkitilana: Kiinassa kuulemma usein puistoissa saa kävellä vaan poluilla, ei ruohoilla. Tai paikoin lapset saavat astua ruoholle, mutta aikuiset eivät. (Välittäjämme jätti aina välillä asioita kertomatta, kuten tämän pienen faktan puistoista.)
Neljäs asunto oli ihan Ollin toimiston vieressä, mutta ulkoleikkitila puuttui. Lisäksi toinen kylpyhuoneista tuoksahti vähän turhan homeiselle ja alue oli ihan liian vilkas – jotenkin epämiellyttävä.
Viides ja tällä kertaa viimeinen (kuntosali-leikkihuone akvaariolla) ei myöskään ollut jack-pot, mutta alue oli jo miellyttävä, French concession. Seuraavalle reissulle Olli sitten teroitti välittäjälle, että leikkitilat ovat meille hyvin tärkeät ja French Concession voisi alueena olla se meidän juttu. Lisättiin hiukan vielä vettä myllyyn surffaamalla itse muiden välitystoimistojen sivuilta meitä kiinnostavia kohteita.
Seuraava päivä asunnon etsintään oli maanantai. Jos me lisäsimme painetta, niin samoin teki välittäjäkin. Kahdessa kohteessa asui jokin kiinalainen perhe, joka eli arkeaan näytön ajan (tuli pyjama päällä suihkusta tukkaa kuivaamaan tai makoili ilmeisesti kipeänä sohvalla). Öööö – ei kiitos.
Alkoi jo tuntua liki mahdottomalle saada leikkitilat sekä sopiva asunto saman taloyhtiön piiriin. Olli halusi kuitenkin vielä näyttää yhden taloyhtiön, jonka hän oli käynyt jo aiemmin esikatsomassa. Taloyhtiössä asuu myös tuttavaperhe ja se sitä alunalkaen suosittelivatkin – kalustus kuulemma hyvin kiinalainen ja hieman aikaa nähnyt, mutta yhteiset tilat varsin hyvät. Täytyy sanoa, että onneksi emme aloittaneet asunnon hakua täältä, vaan olimme jo kymmenkunta asuntoa viisaampia. Sisäleikkipaikkoja oli kaksin kappalein ja ainakin toisessa on oma ilmanpuhdistin, ulkoleikkipaikka oli vähän enemmän kuin pelkkä muovinen liukumäki ja asuinalue French Concessionilla eli matalaa Shanghailaisittain hyvinkin rauhallista ja vihreää aluetta, mutta sopivan elävää kuitenkin. Halu oli sanomattakin kova saada asunto toimimaan. Ensimmäinen pettymyksen jälkeen puimme IKEA-silmälasit päälle ja hei, iso keikka Ikeaan ja kyllä tästä viihtyisän saisi..
Ja niin siinä sitten kävi. Muutamme mitä luultavimmin 17. Kerrokseen (eli suomalaisittain laskettuna 14.) ja lihoitamme Ingvar Kampradin jo ennestään pulleaa kukkaroa. Myöhemmin opimme, että myös tuo tuttavaperhe oli ottanut Ikeasta uudet huonekalut. Onneksi on Ikea.
Alvar käyttäytyi koko ajan niin hienosti kuin pieni mies vain voi. Selkeästi hänellekin jatkuva maisemanvaihdos ja turvaistumen riepottelu on rankkaa ja kunnon päiväunia ei olla täällä Shanghaissa otettu. Niitä on tosin kompensoitu noin 13 tunnin yöunilla. Nyt kun asunto on löytynyt, niin ehkä näihin päiviin alkaa saada uudenlaista rutiinia ja turvaa hänelle.