Varoitus: teksti sisältää eläinten kehoneritteisiin liittyviä pohdintoja.
Saanko esitellä: opettavaisen kertomukseni päähahmot, lapio ja lantakasa.
Kevätpuuhiin kuuluu runsain määrin lapion varren mittailua ja rehellisyyden nimissä myös jonkin verran heiluttelua. Haravoinnin jätän suosiolla väliin, sillä se on lopulta melko turhaa työtä, mutta lapiopuuhat, ne ovat kevättöistä suosikkejani. Vai onko joku teistä nähnyt pupujen, hirvien tai kettujen oikeasti heiluvan metsässä haravan vartta pyörittäen? Ja silti se metsä kukoistaa - koska nuo puput, hirvet ja ketut ynnä sata muuta metsäneläinlajia kuitenkin lannoittavat maan ohi kulkiessaan. Kakkaaminen on se, mikä kannattaa!
Toista on meidän pihassa, siellä ei kukaan käy tarpeillaan. Okei, pupu(p*le) pötkäyttää muutaman pipanan mustikan- tai omenapuunmutustelureissullaan, mutta niitä kahtakymmentä pikkuista palleroa ei lasketa, sillä niillä ei saada hullun puutarhurin kaipaamaa hehkua, kukintaa, satoa tai rehevyyttä aikaiseksi. Kasvun iloa varten tarvitaan muutama polle, niiden jätökset ja yksi lapapäinen vipuvarsi, jossa on erityisen miellyttävä kahva käyttäjäänsä varten.
Puutarhahommia tehdessä minua viihdyttävät yleensä vain lähistön tirpat ja omat ajatukset, radioaallot ja maailman tieto saavat minun puolestani leijailla ohitseni jonkun muun vastaanottimeen. Usein pään sisäinen maailmani pyörii kaiveltavien juurien ulkonäön ja maaperän laadun ympärillä, mutta joskus mieleeni tulee oivalluksia kuin aikoinaan väliin jääneissä fysiikan demoissa. Lapioidessani kolmatta keväistä peräkärryllistä pollen parasta aloin pohtia, miksi vasemman käden hauis a) kipeytyy ja b) kasvaa huomattavasti vähemmän kuin kaverinsa oikealla puolella. Samalla tavalla ne molemmat ovat kiinni lapion varressa ja mielestäni heiluvatkin yhtäläisesti, mutta tarkkailtuani hetken tarkemmin sitä, mitä lapioidessa oikeasti tapahtuu, koin valaistumisen. Heureka! Pystyn suorastaan eläytymään siihen hetkeen, kun Arkhimedes juoksi katuja innoissaan alastomana (mikäpä siinä Kreikan lämmössä oli kirmatessa), oivallus on niin erityinen fiilis.
Hei, se toinen käsihän toimii tässä tukipisteenä ja toinen veivaa tätä vipuvartta edes takaisin. Noin yksinkertainen ajatus voi mullistaa koko maailmankaikkeuden olemuksen pienessä hetkessä: antakaa minulle kiintopiste ja tarpeeksi pitkä lapion varsi, niin veivaan tämän maapallonkin pois radaltaan. Humps, sinne menivät sekä Arkhimedes että puupäätarhuri, mutta lantavuori jäi yhä himottavan kokoiseksi tuonne lähitienoon tallille. Pensasaitaakin on vielä kolmisenkymmentä metriä lannoittamatta, joten tarvetta kasan siirtämiseen meidän osoitteeseen olisi todellakin olemassa. Haluan, että pensas vihdoin kasvaa eikä vain ole olemassa ja siihen tarvitaan aitoa kasvuvoimaa.
Laskeskelin muuten siinä lantakärryä tyhjentäessäni, että meiltä alle kymmenen kilometrin säteellä löytyy ainakin seitsemän hevonhyvän tuotantolaitosta, kiitokset näistä kaikille hevoshulluille. Vielä en ole päässyt laskelmissani niin pitkälle, että olisin pystynyt selvittämään muuntokertoimen pollejen heinänsyöntitahdin ja puutarhahullun lannankulutuksen välille. Ehkä sekin tulee vielä joku päivä ahaa-elämyksenä, siinä vipuvarren voimanlähteenä ja tukipisteenä toimiessani.