Tapasin eilen touhoystäväni Mervin, pitkästä aikaa muutamaan viikkoon. Mervin ja minun höpötyksistä olen kertonut täällä ja täällä. Me olemme Mervin kanssa molemmat melko suorasanaisia toisillemme ja meillä on ihan älyttömän samanlainen, vähän sarkastisen itseironinen huumorintaju. Kettuillaan hyvässä hengessä aina kun tavataan. Koskaan emme oikeasti loukkaa toista, vaikka ulkopuolisesta saattaisi siltä kuulostaakin. Ei, me pidämme aidosti toisistamme, toistemme tyylistä ja pukeutumisesta, vaikka ne eroavatkin keskenään kuin yö ja päivä.
Eilen siis tapasimme pitkästä aikaa:
"Heei, sulla on ihana uus tukka. Vähän sellainen kakskytluvun tyylinen", Mervi huomasi heti.
"Ai kiitti, eikö oo liian lyhyt sinun makkuun?", minä kyselin vähän epäröiden.
"Ei tosiaan, soppii sulle ihan sikahyvin", Mervi vastasi
"Kiva kuulla, ku minustaki tämä on joteki piristävä. Tuntuu niiku ois naamaki vähän kohentunu," minä nauroin.
Mervi tuijotteli minua päästä varpaisiin ja avasi sitten sanallisen arkkunsa:
"Mitä ihmettä, sie oot laihtunu! Miten sie näytät jotenki laihalta? Ookkos laihtunu? Missä välissä muka? Ei se oo mahollista. Sen on pakko johtua tuosta tukasta".
"THANKS! Tiiäkkö, jos muilleki ihmisille oot aatellu jotaki kohteliasta sanoa, niin sulje suus sen ekan lauseen jälkeen," Minä nauroin.
"Niin, muttaku sie et vastannu mittään," Mervi hihitti.
"Missä välissä??! Sinähän sisällytit ties kuinka monta lausetta yhteen lauseeseen ja yhteen hengenvetoon, pönttö," minä hirnuin, "Eikä välttämättä kannata kaikkia ajatuksiaan pukia sanoiksi, ainakaan ihan outojen seurassa".
Just äsken nappasin kuvan tästä minun uudesta innovatiivisesta, laihduttavasta tukasta. Jos vaikka joku teistäkin haluaa pikalaihtua, tämmöistä tukkaa leikkaamaan vaan sitten. Hihii.
