Tänään ilmassa on tahmaa. Aulaan kerääntyy kollegoita kulmat kurtussa. Jotenki itkunen olo, toteaa yksi. Ihan sekoilua, tuumaa toinen. Kolmas nuokkuu tuolissaan. Kaikki ovat yhtä mieltä siitä, että kenenkään aivot eivät toimi.
Siksi onkin hyvä kääntää katse eiliseen. Mikä päivä. Mikä päivä! Varsinaisesti mitään ihmeellistä ei tapahtunut. Mutta eipä aina tarvitsekaan. Riittää aurinko, kaupunki ja pari ystävällistä lärviä.
No juu, ehkä myös tennarit ja kerubin pyllyn värinen neule, kevätkadut...
Olin niin hyvällä tuulella, että ostin Alepasta hetken mielijohteesta mansikoita. (Väitän, että ilmassa oli jo pieni häivähdys, tai ainakin lupaus, tai ainakin lupauksen häivähdys kesää.)
Sitten ajattelin, että äh, ja ostin Alepan naapurista vielä skonsseja.
Ja sitten ajattelin, että no hitot, ja ostin Alepan toisesta naapurista pinkkiä kuohujuomaa.
Kevätsoittolistani on niin hyväntuulinen, että on oltava itse vähintään yhtä hyväntuulinen sietääkseen sitä.
Siinä on esimerkiksi KT Tunstallin biisi Suddenly I See. Tuosta ylläolevasta naamasta voisin todeta, että
everything around her is a silver pool of light...
Ja hei, kellohan on vasta neljä. Tiedä miksi tämäkin mähmäpäivä tästä vielä muuttuu.
Nyt päikkärit.
Hyvää viikonloppua, ystävät!