Olin tiistaina Tupperware-kutsuilla. En ole koskaan erityisemmin välittänyt Tupperwaren astioista, vaikka ne muutamat lahjaksi saamani rasiat ihan käytännöllisiä ovatkin. Lähdinkin kutsuille lähinnä siitä syystä, että siellä oli aikuista, mukavaa seuraa. Niin ja kahvia tietenkin.
Kutsuilla oli kissojakin, mutta konsulentti ei onneksi tunkenut niitä purkkiin.
Ainoa tuote, jonka ostamista harkitsin, oli EasyRice-riisinkeitin, jolla olisi pystynyt valmistamaan riisiä mikrossa. Loppujen lopuksi kuitenkin mietin, että njääh, kaapin perukoille se vekotin kuitenkin unohtuisi.
On muuten yllättävän vaikeaa olla ostamatta mitään. Vaikka konsulentti ei mitenkään tyrkyttänytkään tuotteitaan, minulla oli silti sellainen olo, että on epäkohteliasta olla ostamatta yhtään tuotetta. Mietinkin hetken, että olisinko ostanut jonkin mahdollisimman halvan kipon vain kohteliaisuussyistä - ja sitten mietin, että ei, minulla ei ole mitään velvollisuutta ostaa, jos en oikeasti mitään tarvitse.
Kuulemani mukaan Tupperware-kansilla on taipumus kadota.
Toinen kinkkinen vaihe on pystyä kieltäytymään uusien kutsujen emännöinnistä. Olin - kohteliaisuussyistä - kirjoittanut arpalippuun (joka on siis ovela tapa saada vieraan yhteystiedot ja kannanotto kutsujen emännöintiin), että voisin EHKÄ myöhemmin toimia emäntänä kutsuilla. Konsulentti olisi halunnut heti lyödä päivämäärän lukkoon ja arveli, että tarkoitan myöhemmällä ajankohdalla varmaan ensi kuuta. No en ihan ensi kuuta...mielessäni oli ensi vuosi tai ehkä jopa ensi vuosikymmen.
Ymmärrän, että uusista kutsuista sopiminen on olennainen osa konsulenttien työtä, mutta silti minua rupeaa heti ärsyttämään, jos tunnen oloni painostetuksi. Omaan tiimiinsä esittelijäksi konsulentti ei minua kovinkaan aktiivisesti havitellut. Hän varmaan näki minussa (ihan oikein) henkilön, joka ei oman henkensä uhallakaan saisi ketään ostamaan mitään.
Haluaisiko joku ostaa kätevän arkun kuolleelle ompulle?
Illan parasta antia olivat emännän tekemä herkullinen raparperipiirakka ja kahvipöytäkeskustelu, joka käsitteli kahvia. Pöytäseurueessa vallitsi konsensus siitä, että kahvin hinta on kallistunut hurjasti (ja että olemme jo aika vanhoja, kun tällaisia mietimme) ja että tummapaahtoinen Presidentti on h-y-v-ä-ä. Myös Pirkan ja Lidlin kahvit saivat kehuja. Lidlin kahvia en olekaan itse vielä maistanut.
Kutsujen emäntä on muuten aika intohimoinen My Little Pony -harrastaja. Hän koristelee ja maalaa poneja itse, ja alla olevassa kuvassa on näkyvillä vain pieni osa hänen kokoelmastaan. Joukossa on muistaakseni myös poneja, jotka hän on saanut lahjaksi tai vaihdossa.
Ostin joulun alla Facebook-kirppiksestä leluponeja, joiden oletin automaattisesti olevan My Little Ponyja, koska en tiennyt muunlaisia olevankaan. Ponit olivat sen verran rähjäisessä kunnossa, että päätin, etten niitä rupea siistimään sitä mahdollisuutta varten, että taaperomme ehkä joskus kiinnostuisi leikkimään niillä. Laitoin ystävälleni viestiä, että minulla olisi tarjolla ilmainen kassillinen My Little Ponyja. Hän oli luonnollisesti kovin pettynyt, kun kassista paljastuikin halpisponeja. Mutta ainakin osa niistä on kuitenkin päässyt esille hänen kokoelmaansa; hyvä juttu pikkuisille poneille, itse olisin nimittäin heivannut ne varmaan lopulta roskikseen.
