Omenapuut saivat viikonloppuna kyytiä. En tiedä, milloin niitä on viimeksi leikattu. Oksat ovat saaneet kasvaa vuosikausia sikin sokin, ristiin rastiin, ihan miten sattuu. Edelliset leikkauksetkaan eivät ole olleet millään muotoa oikeaoppisia. Leikkelin kuolleita oksia, valtavia, piiskamaisia, rungon suuntaisesti kasvavia oksia, ja pari vähän isompaakin oksaa, jotka olivat kiertyneet kasvamaan sisälle latvustoon. Olisi tehnyt mieli leikata puita enemmänkin, mutta ne ovat vanhoja. Siispä yritin leikata maltillisesti ja loogisesti. Otin talteen muutaman pikkurisun vanhaan lasipurkkiin.
Audreyn vuoksi meillä ei ole tuvassa ainuttakaan kasvia - se napsii suuhunsa kaiken vihreän. Nähtävästi se ei kissaa kuitenkaan haittaa, ettei näissä omenapuun oksissa kasva mitään - ne soveltuvat silti nakerreltavaksi.
"Häh, mitä? Eiks nää olleetkaan mua varten?"