Jos ikinä koskaan mietin pintakäsittelijän ammattia mahdollisena tulevaisuuden vaihtoehtona, niin huutakaa herätys.
Takana on koko sunnuntain nielaissut maalausoperaatio. Aloitin aamulla varhain kun sää oli parhain ja lopetin puoli tuntia sitten. Siinä välillä ehti aurinko vilahtaa ja sataa muutaman kerran vettä. Nyt oli pakko lopettaa, kun luonnonvalo alkoi loppua.
Muistan jonkus joskus sadatelleen katon maalaamisen ikävyydestä. Tänään voin ylpeänä kertoa jakavani tunteen. Maalia lenteli silmiin ja suuhun. Suojalasit, niillä siitä sitten lopulta selvisi ja vesiohenteisella maalilla. Mutta auta armias, miten kipeät kädet ja hartiat siinä hommassa saa.
Siinä maalaushommassa aloin myös miettiä vakavasti yrittäjän uraakin. Firman nimeksi tulisi Keltaisesta valkoiseksi ja se olisi erikoistunut erilaisten keltaisten ja kellastuneiden pintojen muuttamisesta valkoisiksi. Niinkuin vaikka mäntypuun tai kirkkaankeltaisella maalatun seinän.
Parin huoneen seinät, parin huoneen katot. Suurin osa siis hoidossa.
Vielä pitäisi muutta. Huhhuh.