Tämä lauantaipäivä käynnistyi heti aamutuimaan mojovalla päänsäryllä, hampaiden kiristelyllä ja väsyneellä mielellä. Olin nukkunut makoisat 9 tunnin yöunet, mutta olo tuntui siitä huolimatta vetelältä ja kroppa aneli lojumaan vällyjen välissä vielä hetken...ja toisen, sen kolmannenkin. Takana on tiivistahtinen työviikko ja 1000 km reissaamista, mutta eipä siinä kaikki, vielä pitäisi jaksaa avata kone ja tehdä viikonloppunakin töitä.
"Ei saakeli, en jaksa", ajattelin heti ensimmäiseksi. Deadlinea hätyyttelevät työt pyörivät sekamelskana mielessäni ja stressi puski pintaan ohimoita myöten. Ketutti jo valmiiksi. "Tällä fiilikselläkö pitäisi kirjoittaa kilpailun paras tarjous ja tuoda euroja taloon?! Ei tule onnistumaan", minä tuumasin. Välttelin läppärin esille kaivamista viimeiseen saakka, mutta sitä enemmän työt kummittelivat takaraivossani.
Siinä sitten aamupalaa mutustaessani muistin, että tänäänhän on Naistenpäivä, ja samalla sekunnilla aloin potea huonoa omatuntoa. Kävin keittiönpöydän ääressä sisäistä keskustelua itseni kanssa siitä, että mitä minä oikein valitan, kun tästä maasta löytyisi aika monta naista (ja miestä), jotka olisivat valmiita vaihtamaan paikkaa kanssani vaikka siltä istumalta. Kun edes olisi niitä töitä. Jos elämäni ainut murhe on se, että pitäisi tehdä yhtenä viikonloppuna hommia tuhansien muiden vapaiden joukosta, niin voi voi, kylläpä on rankkaa.
Kuvainnollisesti sanottuna ruoskin itseäni pienen tovin ja otin ajatusleikkiin mukaan myös globaalit, naisten asemaa koskevaa ongelmat. Lopulta en voinut muuta kuin nauraa omalle älyttömyydelleni!
Tähän maailmaan mahtuu montamonituista murhetta, mutta minun ei ole taatusti yksi niistä. ;)
Just do it, woman.
Kuvat:
Filing chaos!, 21.9.2010, Kate Ter Haar, Flickr Creative Commons
Office, 29.3.2011, Alexander Lyubacin, Flickr Creative Commons