Kevät, sinä pirulainen, olet täällä taas. Katso nyt, mitä sait aikaan: perustin blogin, jonka nimessä sinut mainitaan. Oletko nyt tyytyväinen?
Kevät tekee vuosittain elämästäni yhtäkkiä hyvin levotonta. Aina sama juttu, elämä tuntuu yhtäkkiä harmaalta, kaikki normaali tylsältä ja pitäisi saada... jotain. Jotain, mistä innostua. Pitää saada muutosta. Muutos tai tukehtuminen, ei vaihtoehtoja.
Älkää ymmärtäkö väärin, kevät on mielestäni ihana vuodenaika, mutta se sekoittaa pääni. Elämäni ei oikeasti ole harmaata enkä todellisuudessa tarvitse mitään muutosta. Kevätolo pitää kuitenkin tyynnyttää jotenkin.
Joskus nuorempana poikaystävän dumppaaminen saattoi tuoda vastauksen levottomuuteen. Ja jos rehellisiä ollaan, se oli sen pari kertaa täysin oikea päätös, oikeaan saumaan. Harva asia tuntuu niin hyvältä kuin poispääsy huonosta parisuhteesta. Hyvä luoja sitä vapauden tunnetta!
Nyt pyrin kuitenkin hieman sivistyneempiin ratkaisuihin. Olenhan sentään sivistynyt aikuinen, kröhöm. Varhaiskeski-ikäisyyden kynnyksellä, voisi sanoa. Lisäksi mainittakoon, että nykyinen poikaystäväni on niin ihana, etten millään viitsisi pistää tuota menemään.
Eilen tein kaikkea muuta kuin minun olisi pitänyt. Minun olisi pitänyt opiskella. Sen sijaan luin kirjan (romaanin, en tietokirjaa), otin päiväunet, urheilin, tein ruokaa ja kävin puutarhaliikkeessä haahuilemassa. Tein kaikkea sellaista, mihin minulla ei ole vuodenvaihteen jälkeen muka ollut aikaa.
Levoton olo tyyntyi sillä, että vietin päivän täysin eri tavalla kuin olin suunnitellut.
En ole viherpeukalo, mutta lähdin puutarhaliikkeestä multasäkin ja siementen kanssa. Nythän on kevät, minulla on parveke auringon suuntaan, tämä on luonnollista. Minä aion syödä ensi syksynä omia tomaatteja, paprikoita ja chilejä.
Tänään siis kylvin chiliä ja paprikaa auringonpaisteisella parvekkeella. Tarkenin lasitetulla osalla teepaidassa. Poikaystävä puhui jäätelökauden avaamisesta. Ja minä vain hymyilin ja mietin, että jumalauta, tästä keväästä tulee hyvä.