Paljon kärsinyt, monessa mukana ollut, kissojenkin jyrsimä mutta silti vielä ehjä ja täysillä pelittävä Pallo.
Hene sai tämän pallon ensimmäisenä EM-jalkapallokisavuotenaan. 2 vuotiaana. Hene ihastui jalkapalloon jo tosi pikkuisena ja vietiinkin hänet silloin snadi-liigaan sitä pelaamaan. Hene tykkäsi kovasti ja kohta sinne seurasi serkut ja pari kaveriakin. Perheen kesken käytiin myös usein läheisen koulun pihassa potkimassa palloa. Koulun ekki luokalla Hene oli se joka järkkäsi poikaporukan pelaamaan jalista välitunneilla. Kunnes. Siitä tuli liian vakavaa. Toisille pojille. Hene ei enää tykännyt lajista koska siitä meni kavereiden lajiin liian vakavan suhtautumisen takia hauskuus. Potkut oli kovia ja hampaat irvessä tehtiin maaleja. Hene ei siitä enää nauttinut, joten siihen loppui Henen jalkapalloinnostus ja tuli muut innostukset tilalle. Toisaalta harmi koska laji oli Henelle, vikkelälle pojalle, omiaan. Mutta toisaalta hyvä, koska Hene on löytänyt itselleen paljon muita mielenkiintoja jotka olisi saattanut muuten jäädä löytymättä.
Mutta siis, tämä pallo, tällä on kuitenkin paljon harrastettu senkin jälkeen hauskaa pallottelua kotona.
Muistorikkaimpana kaksi vuotta sitten kun itselläni oli pää ihan ymmyrkäisenä ja onni sydämessä. Aika hämilläni pelailin Henen kanssa palloa olohuoneessa minimaaleihin ja odottelin miestä töistä kotiin. Samalla miettien että mitenkäs tämän hänelle oikein kerronkaan. Mieli oli välillä taivaissa ja välillä vielä vähän korkeammalla. Olin juuri tehnyt plussan! Pallolla pelailu oli vastasaadun tiedon aiheuttamana tosi huumaavaa. Ajattelin vain että jos kaikki menee hyvin niin vuoden päästä tässä on yksi pelaaja lisää! Mutta tosiaan, miehelle kertominen. Oltiin juuri 'lopetettu yrittäminen' vuoden yrittämisen jälkeen. Ajateltu että 'Ei kai meille sitten enää tule ja mennään nyt kesä ainakin näin' Oltiin varattu pari ulkomaanmatkaa ja monta kotimaanmatkaa ja vaikkasunmitä ja ajateltu että ei sitten. Ja nyyh nyyh.
Mutta siis, sitten kuitenkin Naps! Plussa! Ihan yllättäen.
Pallopelin timmellyksessä mieskin sitten tuli kotiin ja kun pelit oli pelattu, kirjoitin miehelle lapun että 'Minä olen raskaana, älä huuda' Taijotaintuollaista.
En halunnut että lapset kuulee mahdolliset innostuneet kiljahdukset. Ja innostuneita oltiinkin, vaikkakin myös erittäin hämmästyneitä.
Mitä ihmettä, voiko ollaa totta, kaiken jälkeen.
Kysymysmerkit ja sydämet vaan leijailivat molempien päiden yläpuolella.
Hymy oli korvissa molemmilla ja lähdettiin kävelylle että saatiin rauhassa jutella asiasta. Oi sitä huumaa!
Onnenpallo siis tämä, tavallaan. Seuraavaksi pitäisikin ostaa Vipelle tämän vuoden jaliskissojen virallinen pallo. Ollaan sitä jo monesti kaupassa pyöritelty.
Saa nähdä sitten mitä se pallo tuo tullessaan..
Ja nämä muistothan tulvivat mieleeni tänään kun kaadettiin ja siivottiin Vipen lelukori josta myös tämä pallokin pyörähteli ulos.
Isin rakentamat lelut ovat yksiä parhaimmista Vipen mielestä.
Ylhäällä pilttipurkkien kansista teipattu helistin
ja alhaalla teipin avulla väkerretty taskulamppu.
Äitikin osaa leikkiä:
Hyvää loppuviikkoa kaikille. Meillä täälla meinaa olla malttamatonta kun ollaan saamassa miehen perintöpiironkin pitkän ajan jälkeen takaisin. Tai oltaisiin saatu se toki millon vaan muttei meillä ole ollut sille paikkaa. Kunnes nyt sen kehittelimme. Sen seurauksena meille on tulossa olkkariin uusi järjestys ja tapettia ja ja ja. Ihanaa, pientä remppaa! Tämä projekti on ollut meillä jo monta viikkoa hautumassa ja ei ole meidän tapaista siirtää sitä näin pitkälle mutta kun ei yksinkertaisesti ole ollut aikaa! Mutta, nyt olemme tehneet aikataulun, siis tervetuloa ihana ihana piironkimme!