Haaveilen sellaisesta perinteisestä maalaisunelmasta. Iso talo keskellä metsää. Ne talot joita olen kuolannut on miltein poikkeuksetta 5km päässä lähimmästä koulusta, tai 10km päässä "lähikaupasta". Olisi ihanaa pöllähtää pihaan miettimättä, muistiko harjata tukkansa. Istua hiekkalaatikon reunalla yöpaita päällä, eikä kukaan näkisi, tai kuulisi. Olisi ihana antaa lasten metelöidä leikeissään sydänjuuriaan myöten, eikä tarvitsisi miettiä mitä naapuritkin ajattelee. Vetää mustat nokialaiset jalkaan ja kääntää kompostia keskellä yötä, jos vaan tekis mieli tehdä se juuri silloin.
Onko mamman ekotalohaaveet karhunpalvelus lapsille? Entä jos mailla halmeilla ei olekaan yhtään leikkikaveria? Tuleeko lapsista yksinäisiä, pellossa kasvaneita, kovaäänisiä maalaisia? Riistänkö lapsilta ne mahtavat kulttuuri elämykset, joita Tampereellakin on tarjolla joka viikko? Jääkö lapset maalla jostain paitsi? Rupeeko lapset kapinoimaan teininä ja muuttaa 15-vuotiaana pois kotoa, kun ei kestä enää?
Vai tarjoaako maalla asuminen lapselle kaikkea sitä, mistä kaupungissa asuja ei saa kuin rippeitä?