Okei, luvassa toinen jaarittelupostaus, tällä kertaa vahvasti asumis- ja sisustuspainotteinen.
Meillä on kertakaikkisen ihana talo, rakkaudella väkerretty ja kovasti meidän näköinen. Lähes jokainen yksityiskohta siinä on lempeästi ja huolimattomasti harkittu ja talo itsessään palvelee meidän kaikkia käyttötarkoituksia. Ainoa asia, josta en juuri välittäisi, on alue, jolla talo sijaitsee. Siinäkään ei ole mitään vikaa, kaikki palvelut ovat tosi lähellä, meillä on ihan kohtuullisen kokoinen piha ja naapurit ovat ihania, mutta mun sydän kaipaa landemmas.
Halajan takaisin kotikonnuille syvään Kymiin, joen äärelle ja luonnon helmaan, pois lähiöstä. Eräänä iltana viime viikolla, ihan vaan huvinvuoksi etuovi.comia selaillessani, eteen sattui myynti-ilmoitus Laajakoskella sijaitsevasta talosta, jota ollaan äitin kanssa molemmat kuolattu jo vuosia. Sen tontti on kuusi kertaa meidän tontin kokoinen ja rajoittuu joenrantaan. Talo on rakennettu -29 ja kattaa viisi huonetta, keittiön ja saunan. Kuvien perusteella ihan siedettävässä kunnossa, joten innostuin asiasta ja rupesin hommiin. Ensin piti tietysti pehmittää Marko ajatukselle muuttamisesta ja taas uudesta rempasta, ja sitten selvittää mitä me saatais tästä nykyisestä talosta. Huomasin, että Laajiksen talossa oli yleinen näyttö 23.pvä sunnuntaina (eli eilen) ja päätin, että me mennään katsomaan sitä.
Koska mulla on tapana leijailla kaks metriä maan pinnan päällä ja olla vaan tosi löyhästi kiinni todellisuudessa, olin kerennyt rakastua ajatukseen kesäilloista laiturilla, korkeisiin valkoiseksi maalattuihin huoneisiin ja kanatarhaan isossa pihapiirissä. Olin jo suunnitellut sisustuksen viimeistä piirtoa myöten, ottanut selvää keittiöremonttien, liukuovikaappien ja saunan uudistuksien hinnoista ja kutsunut välittäjän arvioimaan meidän talon markkina-arvoa. Olin ihan satavarma, että kaikki menisi juuri niinkuin olin unelmoinut.
Eilen en sitten meinannut pysyä nahoissani ennen näyttöön lähtöä. En suostunut syömään mitään koko päivänä (näyttö oli 14-14.30) ja tepastelin paikoillani hermostuneena, kunnes oli aika lähteä. Toivoin koko matkan ajan, ettei siellä olisi ketään muuta, sillä olin ihan varma, että vaikka talo oli ollut myynnissä jo ikuisuuden, niin sen ostaisi joku tyyliin käteisellä just tänään ja sitten minä en saisi sitä! Kun kaarrettiin talon pihaan, niin en meinannut löytää parkkipaikkaa, koska autoja oli niin paljon. Mukana ollut äitini rauhoitteli minua ja vakuutti ihmisten olevan vain uteliaita, ei varmastikaan ostoaikeissa. Sydän pamppaillen käveltiin pihan poikki ovelle, ja lähempää katsottuna koko talon ulkopinta oli pienten mustien homepilkkujen peittämä. Noh, se on vaan ulkopuolella. Sisään astuessa tunkkainen ilma löi vasten kasvoja ja mieliala laski sadasta nollaan sekunneissa.
Talo oli pienempi kuin luulin, puoliksi revitty eristeisiin asti auki, ja yläkerrassa kattoa vilkaistuamme täysin homeen peitossa myös sisäpuolelta. Lisäksi selvisi, ettei taloa saisi yhdistettyä kunnallistekniikkaan, vaan käytössä oli vain ruosteinen kaivo. Olin kuitenkin itsepäisesti päättänyt olla positiivinen ja optimistinen asian suhteen, mutta vähä vähältä mun unelmat karisivat seuratessani Markon ja äitin ilmeitä huoneissa kierrellessämme. Ulos rantaan käveltyämme kysyin varovaisesti, että onko tää nyt liian iso pala, ja molemmat olivat sitä mieltä. Fine.
Hyvästelin jokirannan, otin välittäjältä esitteen ja lupasin miettiä asiaa.
Illalla hostasin Partylite-kutsut kotona ja sulattelin karvasta pettymystäni. Mietin eri vaihtoehtoja (homekasan lanaamista maan tasalle ja uuden talon rakentamista sen paikalle), mutta tulin joka kerta samaan lopputulokseen. Ei mitään järkeä.
Kun vieraat yksitellen lähtivät kotia kohti ja saatiin (Marko sai) siivottua jäljet, katselin ympärilleni olohuoneessa ja tunsin yhtäkkiä ihan valtavaa helpotusta. Olin uuden paikan lumoissa ohittanut kalvavan harmituksen tunteet niin monesta mahdollisesti taakse jäävästä oman kotimme elementistä, että vasta todellisuuden iskettyä päin pläsiä tajusin kuinka hyvä tilanne meillä onkaan. Just edellisenä kesänä pihalle pykätty hieno patiorakennus ja uusittu terassi, kellariin rakennettu kuntosali, studiotilat, vaivattomuus, muunteluvalmius ja vielä hyödyntämätön potentiaali. On vielä niin paljon kaikkea, mitä haluaisin tälle omalle kodille tehdä.
Esimerkiksi keittiöremppa. Ollaan menty ton vanhan keittiön kanssa vähän sillä linjalla, et if it isn't broken, why fix it? Kuitenkin jo muuttaessamme karsastin tummasävyistä ja vähän liian romanttista keittiötä. Se on ihan kiva, toimiva ratkaisu, mutta jos saisin laitattaa sen uusiksi, haluaisin jotain tällaista:
Kaapistojen pitäisi olla tosi simppelit, matta- tai korkeakiiltovalkoiset ja mielellään kahvattomat. Näinollen seuraavan kuvan elementit eivät tekisi kokonaisuudesta liian levotonta:
Työtaso saisi olla musta tai tummanharmaa, kiveä tai laminaattia. Kuitenkin semisti eläväpintainen. Seinille en haluaisi kovin montaa yläkaappia, vaan puisia hyllyjä, joille asettelisin kauneimmat astiat ja esim. juomalasit.
Ylläolevassa kuvassa alakaapit olisivat täydelliset! <3
Allaolevan kuvan juju on toi välitilan vedenvihreä lasilaatta. Haluaisin koko keittiön levyydeltä joko tuota vedenväristä lasia, tai sitten korkeakiiltoista metrolaattaa. Im torn between the two!
Tässä vielä se subway tile.
Lisäksi haluaisin purkaa kaksi korkeaa, vanhaa kaappia sisältävän väliseinän keittiön ja ruokailutilan väliltä, ja rakennuttaa tilalle saarekkeen, joka toisi kaapit korvaavaa säilytystilaa. Se avaisi myös ruokailutilaa entisestään ja tekisi keittiöstä vähän isomman oloisen. Realistisesti ajateltuna keittiöremppaan saisi kulumaan vähintään viitisen tonnia, vaikkei edes vaihtaisi kodinkoneita (ne meillä on oikein mallikelpoiset, joten no need). Saareketta voisi lisäksi tuoda vähän nykyistä väliseinää edemmäs, ja paksuntaa keittiön ikkunaiseinää niin, että ikkunan ympärille muodostuisi kevyt syvennys yrteille.
Lisäksi paksunnettu seinä nielaisisi ruman patterin. Kun yläkaappeja vähennettäisiin dramaattisesti, täytyisi myös karsia pois kaikki turhat astiat ja muut rojut, joita niihin helposti kerääntyy. Haluaisin myös sijoittaa yhteen isoon, yksinkertaiseen ja yhtenäiseen astiastoon, joka korvaisi kaikki sekalaiset ja vanhat astiat. Sen pitäisi riittää vähintään kahdelletoista. Olin vähän haikaillut Ikean SKYN-sarjan perään, mutta 12 syvää, matalaa ja leipälautasta sekä 12 pienempää tarjoilukulhoa jälkiruualle tai alkukeitolle kustantaisivat yhteensä 353,76€, joka on ihan rapsakka hinta Ikean astioista. Tosin, jos sitä keittiötä lähdettäisiin remppaamaan, niin tuon astiaerän voisi sisällyttää kokonaiskustannuksiin.
Miä luulen, että tää hiljalleen hiipivä kevät aiheuttaa myös villiä pesänrakennusviettiä, which is fine, mutta kun se mun kohdalla tulee aina niin pirun kalliiksi. Huoh.