Aamut on ihmisen parasta aikaa. Nimittäin viikonloppuisin. Arki-aamuisin laahustan zombien lailla töihin ja mieli heräilee vasta siinä kymmenen tienoolla, jos silloinkaan. Tänään pomppasin pirteänä hereille jo ennen seitsemää. Joskin osasyyllinen heräämiseeni on aina niin ihana naapurini, jolla oli niin tuhottoman tärkeää asiaa tyttöystävälleen siinä viiden korvilla baarista kotiin kompuroituaan, että se piti ihan huutaa nuppi punaisena.
Meinasin könytä pedistä ja karjua seinän läpi, että jos kerrankin koittaisit sen fuck sanan kylvämisen sijaan harjoittaa kyseistä toimintoa ihan käytännössä. Lopputulos on usein parisuhdetta hivelevämpi, kuin huutaa viiden aikaan aamulla sen tasoista juttua, että niille nauraisi uhmaikäinen mukulakin.
Aamu kuitenkin valkeni rauhallisena ja muumien siivittämänä. Viikonloppujen aamupalahetki on mulle sellainen hyvän mielen kulminoituma. Lauantai-aamut on kiireettömiä ja kevään tullen olleet myös aurinkoisia. On ihanaa ensin köllötellä kaikessa kiireettömyydessä sängyssä. Vielä aamupalapöydässä hymyilyttää katsella tuota pörröpäätä pöydän toisella puolella. Tulppaanit tuo ihanan valopilkun muutenkin valoisaan aamuun ja Tooven satavuotismuki pääsi koeajoonjuontiin.
Viikonloppu aamut ovat minulle sellaista onnen aikaa, rupattelua, naurua ja aamiainen pitkän kaavan kautta. Päivällä suunnattiin käymään Museum aan het Vrijthofissa, aiheena Made in Maastricht. Oli ihan mielenkiintoinen näyttely ja pari kuvaakin tuli nappaistua jotka heitän blogiin myöhemmin. Nyt suuntaan sohvalle viettämään lopun lauantaista elokuvia katsellen.
