Kun sataa kaatamalla melkein joka päivä, soluttautuminen genovalaiseen elämään vaikeutuu.
Kotona nyhjöttäminen on tosin ollut myös tarpeellista, sillä moni työn alla oleva homma vaatii pitkää pinnaa ja tietokonetta: italialaisen ansioluettelon laatiminen, työpaikkatarjousten selailu, kadonneen paketin metsästäminen… Onneksi henkilökohtainen assistenttini Mario on aina konsultointivalmiudessa. En tiedä, miten tekisin ilman häntä.
Elämä Genovassa kiteytynee tällä hetkellä näin:
Arki.
Mario on päivätöissä eli työskentelee joko klo 8.30–17 tai klo 8.30–12.30 ja 15–19. Tuona aikana minulla on oiva tilaisuus repiä hiuksia työtä etsiessäni, eksyä Genovan pikkukaduille ja opetella laittamaan ruokaa italialaiseen tapaan. Minusta on tulossa melko hyvä kokki. Marion synttäreinä valmistin muun muassa ricotta-bruschettoja, mozzarellarisottoa ja vasikkaa olutkastikkeessa. Aurinkoisina päivinä harhailen päämäärättömästi keskustassa yrittäen painaa mieleeni teiden nimiä sekä kivoja kauppoja ja ravintoloita. Sateisina päivinä muuraudun sohvatyynyihin ja hahmottelen seuraavien päivien to do – listoja. Niitä alkaa nyt olla aika paljon.
Koti.
Asumme Genovan ydinkeskustassa ja kaikkialle pääsee jalan – ainakin kaikkiin minulle tärkeisiin paikkoihin. Asumme kuuluisilla Genovan pikkukujilla (nei vicoli), joissa eksymisvaara on suuri. Kadut ovat superkapeita ja pieniä, mutta ainakin päivällä todella eläväisiä ja täynnä kivoja kahviloita ja putiikkeja. Asumme siis oikeastaan Piazza De Ferrarin kupeessa, piazzalta merelle päin. Naapurissamme on mahtava pizzeria, jonka työntekijät tunnistavat jo Marion kadulla. Ulko-ovemme vieressä ikkunan takana leivotaan öisin leipää. Tykkään vilkutella leipojille perjantaisin, kun palaamme myöhään yöllä kotiin. Asunnon saaminen tältä alueelta oli kai aika hitti, ja voisin sanoa, että kuulumme nyt ehdottomasti Genovan cooleimpaan porukkaan.
Kotimme koostuu makuuhuoneesta, jonka sisustus huokuu aasialaisuutta, suurehkosta olohuoneen ja ruokahuoneen yhdistelmästä, jonka seinille on äkkiä saatava julisteita, pienestä eteisestä, uunittomasta, mutta svengaavasta keittiöstä, jonka kautta mennään pieneen vessaan. Suoraan sanottuna tämä ”siistissä kunnossa” ollut kämppä ei totta vie läpäissyt minun puhtauskriteereitäni, mutta monen päivän puunaus tuotti tulosta ja nyt koti on kiva. Yhtenä iltana Marion raahasi ronskeine ystävineen ison kasan painavia ja rumia kalusteita pois asunnosta, ja se kävi ihan hujauksessa. Itse oli avuksi nappaamalla Marion taskusta lompakon ja ostamalla muuttoporukalle pizzaa ja olutta. Vaikka jätimmekin asuntoon paljon kalusteita, oli yhden iltapäivän Ikea-reissu pakollinen. Erästä kadonnut lamppu – episodia lukuun ottamatta kaikki meni hyvin ja saimme tehtyä järkeviä ostoksia. Löysin myös viimein jotain, mikä maksaa (lohen lisäksi) täällä enemmän kuin Suomessa: Ikean lihapullat.
Kaverit.
No, minun kaverit ovat tällä hetkellä Marion kaverit. Monia heistä olemme tavanneet perinteisen perjantai-illan ohjelman merkeissä: siinä rampataan pikkukatuja edes takaisin koktailit kädessä (ja käsi jäässä) ja jutellaan kadulla vastaantulevien tuttujen kanssa. Tätä siis tehdään vuodenajasta riippumatta. Mutta viime lauantaina pidimme jopa pienet kemut täällä kotona. Teema on hämmentävästi 80-luku/tuparit/Marion synttärit. Kutsuvieraslistalla olivat harvat ja valitut tyypit – etenkin ne raukat, jotka joutuivat kantamaan selkä väärällä huonekaluja asuntoon ja asunnosta pois. Ilta ei ollut villi, mutta oikein rattoisa. Tein kakuksi kuuluisaa tiramisuani (jota ei kuitenkaan täällä Italiassa voi missään nimessä kutsua tiramisuksi, koska siinä on kummallisia lisäaineksia, vaan se on ”tiramisua muistuttava jälkiruoka”), jota innostuksissani tein niin paljon, että jääkaappi on sitä yhä pullollaan. Illan päätteeksi huomasin sopineeni ainakin viisi tapaamista seuraaville viikoille Marion eri kavereiden kanssa, joista ehkä eniten odotan lauluiltaa J
Omien kavereiden hankkiminen on vielä vaiheessa. Ongelma on siinä, että esimerkiksi Erasmus-tapahtumia ei vielä kamalasti ole, koska uudet opiskelijat tulevat vasta helmikuun aikana tänne. Olen kuitenkin kavalasti soluttautunut Genovan erasmus-facebookryhmään ja sieltä onkimani tiedon mukaan moni saapuu kaupunkiin lähiaikoina. Siis ihmisiä, jotka eivät tunne vielä ketään. On aikani iskeä!
Sää.
”Ikinä ei ole näin sateista tammi-helmikuussa!” No, nytpä on. Sateisella säällä ei tee mieli lähteä ulos, etenkään kun Italiaan tuomani kengät eivät tunne sanaa vesilätäkkö. Kuitenkin juuri ulos lähteminen olisi mielenterveyteni kannalta ihan suvaittavaa. En ole tottunut nyhjöttämään sisällä. Mutta onneksi on myös aurinkoisia päiviä, jolloin voi esimerkiksi grillata hampurilaisia Marion kaverin kattoterassilla tai lähteä iltapäiväkävelylle rantabulevardille ja Boccadasseen ihailemaan meren taakse lipuvaa aurinkoa ja sen aikaan saamaa värien kirjoa taivaalla.
Työ.
Varauduin etukäteen siihen, että työn etsiminen Italiassa voisi olla haastavaa ja viedä aikaa. Ja sitähän se on. Saan aina luotua kivan dramaattisen hiljaisuuden italialaiseen keskusteluun kertomalla tulleeni Genovaan töihin. No, sinnikkyyteni on onneksi tuottanut hieman tuloksen ituja ja olin jo yhden päivän töissäkin… mutta siitä kerron lisää ensi kerralla.
Ja onneksi keksin, että jos kerta töitä ei löydy ja kotona netti simahtaa pariksi viikoksi, voi aina ostaa junaliput hermolomalle Roomaan!
Kuva: Boccadasse ilta-auringossa