Viime viikolla luonani kävivät ensimmäiset illallisvieraat. Illallisvieras on kamalan hieno sana. Oikeasti lapioimme karitsalootaa lattialla istuen ja kuuntelimme huumoribiisejä YouTubesta.
Vieraat joutuivat tuomaan mukanaan omat viinilasit, koska omistan vasta yhden. Sekin oli unohtunut edelliseltä vuokralaiselta astiakaapin ylähyllylle. Onneksi yksi vieraistani lähentelee kahta metriä - itseltäni olisi jäänyt huomaamatta.
Vieraat toivat mukanaan myös runebergintorttuja. Kuusi kappaletta neljää henkeä kohden. Olin ähkyssä vielä seuraavanakin päivänä.
Näitä torttuja voin muuten todella suositella: Kakku-Keisarin ruunepereissa on niin paljon punssia (tai mitä lie nykyään käyttävätkään), että pohja meinasi irrota. Mikäänhän ei vituta enempää kuin kuiva runebergintorttu - näitä herkkuja kun ei saa ihan joka päivä.
Hassua se vaan on, että on oikeastaan ihan sama, onko kaikki muuttolaatikot purettu ja missä järjestyksessä. Tai onko hyllyn paikalla hylly vai tyhjä tila, ja onko kaapissa yksi vai kuusi viinilasia.
Vasta sillä on väliä, kun kylässä käy kamuja.
Vieraat tulevat, lähtevät, ja jättävät jälkeensä jotain, joka tekee kämpästä kodin.
Sen tunnistaa siitä, että ei edes harmita tiskata.