Voi nousipa mieleen monia muistoja, kun tuossa pari viikkoa sitten pahimmilla pakkaskeleillä luin Asikaine-blogista heidän vaaleanpunaisen lautatalonsa pakkaskestävyydestä - ja erityisesti, kun löysin tieni saman blogin aiempaan bloggaukseen besserwissereiden puutalo-kommenteista.
Kakluunia lämmittämässä.
Samanlaiset besserwisserit ja elämäntapanegailijat olivat kovassa äänessä näkemyksiään esittämässä myös silloin, kun meidän ja Puutalon tiet kohtasivat ensimmäisen kerran.
Esimerkiksi eräälle tällaiselle perusnegatiiviselle tyypille näytin netistä (ihastusta puhkuen) Puutalon myyntikuvia - ja keskustelu eteni jokseenkin näin:
Ensin kuva kauniista olohuoneen kakluunusta:
"Siellä on kaksi tällaista iiiiiihanaa kakluunia - lisäksi keittiössäkin ois toimiva hormi ja yläkerrassa pieni puuhella"
"NONNI, kauhean kylmä siellä varmasti on talvella, kun näitäkin pitää olla."
"Niin, se on siis kohta satavuotias talo - siihen aikaan tällaiset oli varmaan kaikkialla..."
"Ja mistä te mukamas polttopuitakin keskellä Helsinkiä saatte?"
"Ööööö netistä? Googlaamalla?"
"Kamalan kalliita ovat polttopuut."
Seuraavassa kuvassa ihanat vanhanaikaiset pikkuruutuiset ikkunat:
"OI EI, ja kuka nuo ikkunat sitten pesee?!?"
(no jätetään pesemättä, jos kerran on niin ylitsepääsemättömän vaikeaa)
Ja piha:
"Onpa pieni! Ja vuokratontilla! Konkurssiin menette, kun kaupunki nostaa tonttivuokria!"
(joo, heti vuonna 2040)
Yläkerran rakkaudella remontoitu kaunis makuuhuone:
"Käyttöneliöitä tässä on enemmän kuin vanhat paperit sanovat, kun ullakkotilasta on remontilla saatu myös tuo matalampi, vinokattoinen osa käyttöön."
"No joo kai tuollaisessa on sitten täytynyt tehdä näitä hätäratkaisuja, kun jostain on yritetty repiä lisäneliöitä."
Lopuksi näytin talon sijaintia kartalta:
"Tällaiset alueet ovat harvassa - vanha puutaloalue, mutta silti ihan ratikkamatkan päässä keskustassa."
"On varmaan aika rauhatonta aluetta tuo, miten siellä pimeällä uskaltaa liikkua."
"TÄH?"
(niinhän nää lapsiperheiden keskiluokkaiset omakotitaloalueet yleensä on just niitä pahimpia...)
*******
Kuvakatselmuksen jälkeen besserwisser esitti tinkimättömän ja objektiivisen arvionsa puutalokaupoistamme:
"Ihan hullua edes katsella tuollaisia. Järki käteen nyt. Ostatte jonkun uuden rivitalonpätkän mieluummin, niin kaikki olisi uutta ja hienoa. Ne on muutenkin paljon kivempia."
Niii-iin. Kun siis me just halutaan vanha puutalo. Rivitalonpätkät ovat tosi kivoja niille, jotka haluavat rivitalonpätkän. Mutta mehalutaan asua vanhassa puutalossa.
"On ne uudet rivitalot vaan paljon kivempia."
Syvä huokaus.
*******
Okei meillä on välillä kylmä talvisin. Meillä on järjettömän isot sähkölaskut (koska talo lämpeää kakluuneilla ja suoralla sähköllä). Meillä tehdään lumitöitä, kannetaan puita sisään niin kuin kesämökillä ikään ja lämmitetään kakluunia pakkasilla iltaisin.
Kaikki seinät ovat vinoja eri suuntiin, lattioiden raoista tuulee ja kyllä: se keväinen ikkunanpesu on monipäiväinen projekti. Piha saattaa olla aika pieni, mutta kyllä siinäkin tekemistä riittää sen verran, että suurin osa jää tekemättä.
Mutta on aika suurta älyllistä aliarviointa besserwissereiltä kuvitella, että me emme olisi näitä asioita tajunneet. Että lähes satavuotiaaseen puutaloon muuttajille tulisi jotenkin yllätyksenä, että villasukissa täällä tietysti hipsutellaan puutalon vanhoilla alkuperäisillä lattioilla.
Hei kuulkaas, besserwisserit: ehkä puutaloasujat ja -unelmoijat haluavat juuri sitä.
Pakkasyö puutalossa.
Ehkäpä puutaloasujat kaipaavat juuri sitä tunnetta, että vuodenajat ovat jotenkin läsnä - talosta tuntee, onko nyt tammikuun paukkupakkanen vai onko jo lähestyvän helmikuun aurinko-optimismi nostamassa päätään. Nurkkien natinasta tietää, kannattaako päälle pukea hupullinen takki.
Ehkä he kuvittelevat tuntevansa talossa myös sen sata vuotta siinä eletyn elämän - ehkä heidän mielestään on mukava kuvitella, kuinka monta perhettä tässä samassa tilassa asui joskus sata vuotta sitten. Ja paljonko heillä oli lapsia näissä neliöissä? Ja onko jossain vanhustenkodeissa kiikkustuoleissa nyt niitä mummeja ja vaareja, jotka ovat leikkineet näiden samojen lattialankkujen päällä silloin, kun olivat Silvan ikäisiä.
Ehkäpä he rakastavat sitä pehmeää kodikasta lämpöä, joka lämmitetystä kakluunista säteilee. Se on jollain tavalla aivan erilaista kuin keskuslämmitetyn patterin lämpö. Ehkä villapaidassa ja villasukissa lököily talvella tuntuu juuri oikealta. Ehkä viltin alla sohvalla teemuki kourassa oleilu on puutaloasujan mielestä ihanaa eikä kamala katastrofi.
Maha (ja sen kantaja) itseneulotun viltin alla.
Ehkä se tunne "joo meidän olkkarin lattian raoista tulee niin kovasti, että siellä on kolme kerrosta mattoja päällekkäin"-huokauksien takana ei ole pelkkä tuska.
Sinne taustalle on kätketty myös rakkaus.
PS. Ensimmäisen puutalossa asumamme vuoden jälkeen tämäkin besserwisser onneksi tajusi kohteliaasti sulkea suunsa.
"On tämä kyllä jämerän tuntoinen ja terve talo", hän jopa kerran puolivahingossa murahti.
Erävoitto elämäntapanegailusta. Kiitos.