Olen monet kerrat miettinyt, että tämä pieni vaatehuollon ihme ansaitsisi kyllä oman postauksensa. Monelle varmasti jo tuttu, mutta oletettavasti monelle yhä tuntematon tuttavuus: sappisaippua. Ei välttämättä päällepäin uskoisi, mutta tuo pieni vaatimattoman näköinen saippuapala on todellinen taivaan lahja tahranpoistolle. En ole vielä sellaiseen tahraan nimittäin törmännyt, joka ei sappisaippualla olisi puhdistunut.

Viimeksi eilen illalla sain jälleen yhden todisteen lisää tuon ihmesaippuan tehosta, kun jotenkin mystisesti olin onnistunut tuhrimaan pinkkiä voidemaista poskipunaa valkoiseen päiväpeittoon. Kirosin itseäni, mutta aiemmista sotkuista jo oppineena ymmärsin tarttua saman tien sappisaippuaan - ja olinpa kokemusteni pohjalta melko optimistinenkin. Ja kappas, ei aikaakaan, kun päiväpeitto oli ihan yhtä valkoinen (ellei valkoisempi) kuin ennen haaveria.

Olen onnistunut itse saamaan sappisaippualla tekstiileistä suhteellisen helposti irti muun muassa meikkitahrat, kuulakärkikynän, kuivuneen mustikkatahran ja kuivuneen veren. Varsinkin kaksi viimeiseksi mainittua ovat yleensä aika haasteellisia poistettavia, mutta hämmästyksekseni sappisaippua taltutti nekin hetkessä. Olen muilta kuullut, että lisäksi tämä pieni tehopakkaus on tepsinyt muun muassa edellispäivän punaviinitahraan sekä kettinkiöljyyn.

Kaikessa yksinkertaisuudessaan homma toimii niin, että saippuapalaa kostutetaan vedessä ja sillä hangataan sen jälkeen tahraa. Joskus olen vaikutusta tehostaakseni kastellut myös tahran. Jos tahra tuntuu sinnikkäältä, niin toistetaan käsittely pariin otteeseen ja lopuksi huuhdellaan. Kuvittelin saippuan jo kohdanneen voittajansa kuivuneessa mustikassa, kun pellavapyyhkeeseen jäi yhä sinertävä läikkä käsittelyn jälkeen, mutta hankasin vielä saippuaa lopuksi tahraan ja jätin sen likoamaan veteen. Ja parissa tunnissa ei ollut mustikasta enää tietoakaan.

Moni turvautuu vaatteiden pesussa ihan turhaan kaikenlaisiin teollisiin myrkkyihin, vaikka tällainen ympäristöystävällinen ja luonnollinenkin vaihtoehto olisi tarjolla. Eikä muuten ole hinnallakaan pilattu, sillä esimerkiksi Ruohonjuuressa tuollainen saippuapala maksaa hiukan päälle 3 euroa ja ainakin omassa käytössä tuntuu todella riittoisalta. Käsittääkseni sappisaippuaa saa kyllä ihan hyvin varustelluista tavarataloistakin. Tätä ilmeisesti on olemassa myös suihke-versiona, mutta itse olen käyttänyt vain tuota perinteistä palasaippuaa. Joka tapauksessa, jos siis et vielä ole kokeillut, niin suosittelen! :) Tuleeko mieleen muita lyömättömiä niksejä vaatehuoltoon tai tahranpoistoon?

Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia

Käydääs vessassa välillä:).

Asumme lähes 80-vuotta vanhassa hirsitalossa, jossa hirret ovat näkyvillä ainoastaan pienessä WC:ssä. Olen kyllä sitä mieltä tässäkin asiassa, että vähemmän on enemmän. Hirsiseinä sopii tänne paremmin kuin hyvin, mutta muualle taloomme en paljasta hirttä oikein osaisi ajatella.

We live in almost 80 years old log house. Only room where timber wall can be seen is our small toilet. Less is more also in this case;).

Johonkin maailman aikaan naureskelin kodinhoitohuoneille. Minusta oli kerrassaan järjetöntä varata oma huone pyykkikoneelle. Maailman huonoiten käytetyt neliöt, ajattelin. Enää en ole ollenkaan samaa mieltä.

Talon ensimmäisessä remontissa muutama vuosi sitten päätimme muuttaa ulkokylmän kuistin ja talon ainoa sisäänkäynnin kodinhoitohuoneeksi. Talon toiselle sivulle rakennettiin uusi lasikuisti, joka sai luvan toimittaa pääsisäänkäynnin virkaa. Vanha kuisti purettiin ja rakennettiin uudelleen samoilla mitoilla, mutta eristettynä. Vähän epäkätevästi talon alla sijainnut lämminvesivaraaja muutti remontissa loogisesti kodinhoitohuoneeseen.

Toiveita uudelle tilalle oli pyykkikoneen sijoituspaikan lisäksi kaappitilaa ulkovaatteille ja pikkusälälle, ripustustilaa kuivatusta vaativille kamppeille, naulakko koirien pannoille ja hihnoille, pesuallas mahdollisia maalipensseleitä sun muita varten sekä pesuallas koirille. Suihku sijaitsee talon yläkerrassa ja ison kuraisen koiran rahtaaminen sinne on mahdotonta. Enkä edes tiedä, saisiko sitä tungettua suihkukaappiin. Lopulta koirienpesualtaan nimellä kulkeva innovaatio on enemmän kuin lunastanut paikkansa. Siinä huuhdotaan koirien lisäksi kuraiset kumpparit, pestään uunipellit, vaihdetaan kukkamullat ja huuhdotaan rapakaudella korviin asti kurainen pikkulapsi. Kuivan kelin aikaan altaaseen mahtuu pyykkiteline eli huone toimii myös kuivatustilana. Kodinhoitohuoneeseen on sijoitettu myös rikkaimuri sekä koirakodin rumistus eli kuivaruokanappuloiden säilytystynnyri (vetoisuus 20 kg).

Kapean mallinen kodinhoitohuone ei ole mikään tilaihme, mutta kaiken tarvittavan säilytystilan lisäksi sinne mahtuvat myös V:n rattaat. Ennen lasta en edes ollut tullut ajatelleeksi, että sellaisenkin tuotteen tulee mahtua jonnekin lämpimään kolmen (?) vuoden ajan. Muutaman kerran olen kauhistuttanut itseäni miettimällä, miten hoitaisin tämän paketin entisessä kodissamme, hissittömän kerrostalon ylimmässä kerroksessa. En ole keksinyt. Tätä nykyä olenkin fanaattinen kodinhoitohuoneen kannattaja - ihanat, kätevät ja tarpeelliset neliöt!

Laatat löytyivät pitkän kiertelyn ja miettimisen jälkeen Laattapisteeltä ja Bauhausista. Pääväriltään valkoinen laatta on aika päänräjäytys kodinhoitohuoneen lattiassa ja seinissä, mutta toisaalta sileä laatta on helppo pitää puhtaana. Kuraroiskeet lattialla ja seinissä ovat nimittäin toisinaan taideteosta muistuttavat... Kaapit ostettiin Keittiötukusta ja roikkuvat valaisimet ovat Muuton. Työtason alla on vielä lisävalot mahdollista pikkutarkkaa homma varten, mutta ne ovat oikeastaan osoittautuneet turhiksi. Koirien ja pyykin pesemiseen ei tarvita kovin kummoista kohdevalaistusta. Koirien remminaulakot ovat Helsinki10:stä, säilytystynnyrit Ikeasta.

Seinä pesualtaan yläpuolella odottaa edelleen taulua. Haluaisin kehystää siihen mustavalkokuvan rapaisesta koirasta. Toistaiseksi homma on jäänyt suunnittelun asteelle.

Tiedättekö sen tunteen, kun jotain haluaa oikein älyttömän paljon? Niin paljon, että se tuntuu suurena palana kurkussa, joka on lähellä tukehduttaa jo pelkästään kun sitä ajattelee? Se tuntuu vatsassa perhosina ja jaloissa vetelänä makaroonina. Kun siitä puhuu, sanoihin sekoittuu epätoivon ääni ja itku.

Siitä alkaa kohta olla vuosi, kun vietettiin miehen kanssa ihan tavallista sunnuntaiaamua. Mies istui normaaliin tapaansa tietokoneella ja joi aamukahvia samalla selaillen netistä myynnissä olevia omakotitaloja, vanhoja maatiloja ja tontteja. Itse istuin miestä vastapäätä suuren vatsani kanssa ja join itsekin omaa kahviani, pojan touhutessa lattialla omiaan. Yht`äkkiä mies vinkkasi, että myyntiin oli tullut vanha maatila, tästä meiltä alta kymmenen kilometrin päästä. Nopeasti vilkaisimme kuvat ja parin minuutin päästä istuimme jo autossa matkalla kohti maatilaa. Näyttöä tilalla ei ollut, mutta koska paikka oli autio ajattelimme, ettei se ole kenellekkään haitaksi jos heitämme sinne pienen lenkin.

Tilalle vei hiekkatie, jonka ympärillä kasvoi koivuja. Se oli juuri sellainen ihanan idyllinen kotitie, josta olen aina haaveillut. Tilaa ympäröi suuri kuusiaita ja talo sijaitsi mäen päällä. Talo oli vanha, ei kovinkaan kaunis, mutta piha oli sitäkin kauniimpi. Sieltä löytyi paljon omenapuita, iso nurmikko ja suuri koivu, jonka paksusta oksasta roikkui laho keinu. Talon sivusta löytyi vanha maakellari, jota oltiin mitä luultavammin pidetty ennen vanhaan ruhojen säilytyspaikkana ja sittemmin jätetty tyhjilleen. Alapihalta löytyi suuri lampi ja iso vanha navetta, missä oli suuri kivijalka ja jo haalistuneet keltaiset seinät. Navetan takaa avautui suuri peltomaisena ja tyyni hiljaisuus. Tilaa pihalla oli temmeltää 4 hehtaarin verran ja suuren pihan lisäksi tonttiin kuului vielä ikioma metsäkaistale. Huokaistiin miehen kanssa molemmat syvään ja päätimme tulla katsomaan taloa myöhemmin vielä sisältä.

Parin päivän päästä löysimme itsemme talon sisältä, tutkimassa nurkkia ja nuuhkimassa sen historiaa. Talossa oli vielä kaikki edellisten asukkaiden tavarat paikoillaan - sohvat, ruokapöydät, arvoesineet, taulut ja myös joitain vanhoja valokuvia. Kaikki irtaimisto oli menossa parin viikon päästä olevaan huutokauppaan ja niitä oltiin parhaillaan numeroimassa sitä varten. Kannoin poikaa sylissäni ja ihastelin talon vanhaa puulattiaa, korkeita huoneita, pariovia, kaakeliuuneja ja nurmikentälle aukenevia ikkunoita. Näin jo mielessäni miten talon sisustaisin ja miten paljon lapsilla olisi tilaa leikkiä.

Toki talossa oli myös puutteita, sillä olihan se vanha. Keittiö olisi pitänyt tehdä kokonaan uusiksi, yläkertaan rakentaa lisää huoneita, rempata kylpyhuone tätä vuosituhatta muistuttavaksi, tehdä kuntotarkistukset ja tarkistaa taloon tulevan veden laatu, joka tuli siis suoraan omasta kaivosta ja joka oli ollut käyttämättömänä jo pienen ikuisuuden. Talossa oli siis todella paljon puutteita, joitakin vielä mainitsematta, sillä en muista edes kaikkea.

Silti me kaksi hurjapäätä tehtiin talosta tarjous! Siis me, joista oli parin kuukauden päästä tulossa nelihenkinen perhe! Aivan kuin elämässämme ei olisi jo muutenkin tapahtumassa tarpeeksi suuria muutoksia, niin päätimme tehdä tarjouksen vanhasta, täysin rempattavasta maatalosta! Halusimme taloa niin kovasti, sillä se täytti kaikki meidän kriteerimme, ettei edes ajateltu minkälaista arkea tulisimme elämään remppapölyn keskellä pienen vauvan ja vilkkaan taaperon kanssa - unohtamatta meidän Brunoa.

Ajateltiin, ettei ole ketään yhtä hullua, joka tarttuisi tällaiseen projektiin, kunnes talosta tehtiin toinen tarjous! Siis mitä, toinen tarjous! En pystynyt nukkumaan öisin ja päivät meni taloa miettiessä. Miehen kanssa laskettiin, puntaroitiin ja sumplittiin, että onko tässä järkeä vai ei, kunnes tultiin siihen tulokseen, ettei toista samanlaista mahdollisuutta tule vastaan ja tehtiin vastatarjous.

Meni monta viikkoa, oli hiljaista ja toinen ostaja mietti ja puntaroi. Yksi päivä lopulta saimme puhelun ja saimme harmiksemme kuulla, että tarjouksemme ei ollut kyllin hyvä. Olin tuolloin niin murtunut. Mua ärsytti, otti päähän ja teki mieli huutaa. Kaikki unelmat vanhasta ihanasta talosta haihtui puhelinsoiton myötä pois ja olin vihainen miehelle, pankille, talolle ja sen uusille omistajille. Miksi sen talon piti ilmestyä miehen eteen juuri sinä aamuna? Miksi me ihastuttiin siihen ja miksi me oltiin niin tyhmiä, että mentiin katsomaan sitä ja rakastuttiin siihen? Ja miksi me ei olla yhtään tämän rikkaampia?

---

Nyt, näin vuoden kasvaneena voin vain todeta, että hyvä niin. Että hävittiin tarjouksemme kanssa. Talo olisi luultavasti vienyt meiltä mielenterveyden ja varmaan parisuhteenkin, varsinkin kun edessä oli muutenkin arki uuden pienen vauvan kanssa ja siihenkin totutteleminen kesti oman aikansa.

Silti, meidän molempien sisällä palaa ihan hirveän suuri polte omasta talosta. Siitä, että huoneita on enemmän kuin ne kaksi + keittiö, pihalla on tilaa temmeltää ilman, että tarvitsee ajatella talloiko juuri äsken naapurin kukkapenkin. Tämä polte on jotain niin kamalan kutkuttavaa, että se on viedä multa välillä järjen!

Koska se meidän talo oikein tulee vastaan? Huhuu, missä sinä olet?

Ajoimme nyt kuluneena viikonloppuna tämän meidät hylänneen talon ohi ja ensimmäistä kertaa mulle tuli hyvä mieli. Uudet omistajat olivat pilanneet ison ihanan nurmikentän tekemällä siihen hevosille aitauksen. Nyt se oli täynnä mutaa ja miljoonia kavion jälkiä. Lampi oli peitetty ja ympäröity rumilla nauhoilla. Ja hei, puulattioiden tilalle oltiin kuulemma laitettu laminaatit - pikkulinnut lauloivat.

Koska olen tänään aika positiivisella mielellä, aloitan kuulemistani huonoista uutisista. En saanut vakityöpaikkaa nykyiseen työhöni. Olen kolme vuotta tehnyt määräaikaisena, muttei vakinaistaminen ollut vielä ajankohtaista. Esimies toivoi, että olen edelleen kiinnostunut myös määräaikaisista sopimuksista. Sellaistakaan ei tosin voitu luvata. Pitäkööt tunkkinsa. Aiheesta nillitin aikaisempina vuosina mm. täällä.

Hyvä uutinen kuitenkin on, että tänään saimme ensimmäisen Aso-tarjouksen. On todennäköistä, että tuota asuntoa himoitsee moni muukin, joten saatamme jäädä jalkoihin huonon järjestysnumeromme vuoksi, mutta ainakin jotain tapahtuu ja asiat etenee! Huomenna lainaneuvotteluihin ja sitten ollaan taas pikkuisen viisaampia. 

Tule jo kesä!

Halusimme löytää mieheni kanssa oman kodin, mielellään vanhan puutalon, joka sijaistee lähellä luontoa, mutta sopivan matkan päässä kaupungista. Etsintä alkoi kunnolla viime kesänä, selasimme aktiivisesti asuntoilmoituksia ja kävimme katsomassa taloja. Sopivaa kohdetta ei meinannut löytyä millään, kunnes yksi vihreä talo alkoi kiinnostaa kauniilla puutaloalueella lähellä merta. Kävimme katsomassa sitä ensin kaksistaan, sitten isäni kanssa, joka on kirvesmies ja rakennusalan kouluttaja ja kolmannella kerralla jätimme tarjouksen.

Kaupat syntyivät joulukuussa ja pääsimme asettumaan taloksi tammikuussa. Tässä se on, meidän Lepola:

Tätä paikkaa on pakko rakastaa. Meren rantaan on 500 metriä ja metsää on joka puolella. Koirat voivat juosta lenkillä vapaana, koska poluilla ei tule yleensä ketään vastaan. Talvella jäällä on voinut mennä potkurin kanssa ja läheisellä laavulla voi käydä nuotioimassa. Naapuri sanoi, että kesällä paikka on uskomattoman kaunis. Sitä odotellessa...

Talo on rakennettu vuonna 1958 ja on alkuperäisessä kunnossa muuten, mutta eteen on rakennettu uusi "elintasosiipi", jossa on lämmin eteinen, kylpyhuone ja sauna. Kylppäri on onneksi uusittu neljä vuotta sitten. Vintille on tehty yksi huone 80-luvulla, jonne voi rakentaa vielä toisen huoneen. Olemme aloittaneet remonttia pikkuhiljaa ja tänään siskoni, tuleva pitakäsittelyn ammattilainen, tuli meille työharjoitteluun. Käytimme myös homekoiraa tutkimassa talon läpi ja onneksi mitään suurempaa ei löytynyt. Koira merkkasi kellarin oven, josta nousee mikrobiperäistä hajua, koska sinne nousee joka kevät vettä. Kellariin täytyy tehdä parempi ilman vaihto. Homekoira oli todella pätevä ja toimi hienosti. 

Tässä blogissa tulen kertomaan remontin etenemisestä, sisustusprojekteista ja muusta elämästä Lepolassa. Kanssani tätä matkaa tekee raksamies, kaksi koiraa sekä masuasukki, jonka laskettu aika on elokuussa. 

Tänä keväänä hankin ensimmäistä kertaa elämässäni petunian siemeniä. Toisessa pussissa siemeniä oli 30 kpl ja toisessa 30 ziljoonaa. Ensimmäiset kylvin taimilokerikkoon pareittain, mutta mitähän noille toisille oikein olisi pitänyt tehdä? Kylvää vain 1 ziljoonasosa? Valitettavasti ostin tuon pussillisen ensimmäisenä ja räväytin kaikki siemenet tuollaiseen nättiin pitkulaiseen purkkiin vain todetakseni, että itämisprosentti oli 99. Jotenkin taisin ajatella, että enemmistö varmaan jossain vaiheessa kuolla kupsahtaa, mutta niin ei sitten käynyt. Sen sijaan niistä 30:stä toisen lajikkeen taimesta hengissä on ehkä puolet. Mitäs tuolle taimimatolle nyt sitten oikein pitäisi tehdä? Kylmästi jakaa osiin ja istuttaa isompiin purkkeihin? Kuinka monta kymmentä samaan? Hävittää 99% ja taata lopuille kunnon kasvutila? Koulimaan niitä ei enää pysty ja eihän noille riittäisi edes koko maailman purkit ja ikkunalaudat. Tuli muutenkin hamstrattua siemeniä vähän liikaa. Katselin yhtä pussia hetken aikaa tyytyväisenä, että täällähän onkin vain 5 siementä. Kunnes luin yksikön tarkemmin: METRIÄ. Siis taimia 5:lle METRILLE. Tarkemmin ajatellen ne varmaan kasvavat paremmin suoraan avomaalle kylvettyinä...

Toivottavasti puutarhajutut kiinnostavat teitä yhtäpaljon kuin minuakin.

Koin tänään uuden ahaa-elämyksen, kun lueskelin lehdistötiedotetta. Olen tähän mennessä stressannut kovin pudonneista lehdistä kukkapenkissä, kitkenyt, haravoinut ja tuskaillut niiden kanssa. No tänään sain kuulla, että kukkapenkkiin voi huoletta heittää uutta multaa päälle ja samalla siistiä pihan ilmettä.

"Englannissa ja Ruotsissa olennaisena osana kevätpuutarhan kunnostukseen kuuluu katemullan käyttö. Samalla kun katemulta tekee kukkapenkeistä nopeasti siistin näköiset, se myös edistää kasvua.

Katemulta on tarkoitettu pihan monivuotisten kasvien kasvupaikan helppoon ja nopeaan parantamiseen. Multa levitetään haravoimalla kasvien juurelle. Talven jäljiltä maahan jääneet lehdet ja muut kasvinosat voi jättää maatumaan tumman ja kuohkean katemullan alle.

”Näemme, että katemullan levittäminen tulee jokakeväiseksi toimenpiteeksi myös suomalaisiin pihoihin. Ero siisteydessä ja kasvuun lähdössä on huomattava, ja samalla katemullan alle jääneet edellisvuotiset lehdet ja varret saadaan ravinteeksi uudelle kasvulle”, toteaa Kekkilän puutarha-asiantuntija Mari Kaartokallio."Lähde

Miten kätevää! Olen luullut, että vanhat lehdet tekevät kasveille hallaa, mutta asiahan näyttää olevan ihan toisin päin. Kyllä minusta vielä kunnon puutarhuri leivotaan, oppimista ei voi estää. Kaikki tälläiset niksit ja puutarhatöitä helpottavat vinkit otan todella mielelläni vastaan!

/my kitchen garden, year 2013

Arkistojen kätköistä. Oi kuinka aika menee, vanha koti näyttää niin erilaiselta. Se on muistoissa lämmin, pieni ja turvallinen. Siellä meistä tuli perhe. 

Kun katsoo vanhoja kuvia tai lukee vanhoja tekstejä, ajattelee "voi eih.." Olen todella kriittinen itseäni kohtaan. Maku on muuttunut vuosien varrella, jotkut asiat ovat pysyneet ennallaan. Omaan tyyliin on tullut selkeyttä ja varmuutta. Tietää vähän paremmin, mitä kotiin haluaa ja mitä ei. Mihin kannattaisi satsata. 

Elämä muuttuu, kaikki siinä ympärillä myös. Koti muokkautuu sen hetkiseen tilanteeseen, muovautuu pikku hiljaa oman näköiseksi. Uudessa haaveiden kodissa on asuttu nyt puoli vuotta. Edelleen puutuu silikonit takan ympäriltä + toinen kerros maalia. Autokatoksen rakentaminen alkaa pian ja piha odottaa suunnitelmia... Tavarat vaihtavat paikkaa ja jo nyt pojan huoneen seinässä on neljä kappaletta reikiä, jotka odottavat pakkelia ja uutta maalikerrosta. 

Koskaan ei tule valmista. Onneksi. Tulee vain uusia muistoja, hetkiä. Tässä kodissa. Tällä pihalla. Miltä näyttää ensi kesänä, parin vuoden kuluttua... Aika sen näyttää.

<3

Juu, ei sitten tullu availtua konetta. Niinkuin ei nytkään. Päätin tulla tabletilla kirjoittelemaan teille, koska kyllähän tämäkin tähän hommaan käy, ei vain ole yhtä hyvä kirjoittaa ja en ole varma, saanko kuvia lisättyä!

Ollaan edistytty mukavasti remontissa, yläkerran katto on valmis ja työhuone maalattu, vitsit molemmat onnistuivat todella hyvin, olen todella tyytyväinen! Keittiön lattia on revitty auki ja tämä todella kaunis lankkulattia ajateltiin hioa ja vahata viikonloppuna. Torstaina luulen, että maalataan eteisen kattoa ja pian pitäisi repiä tapetit eteisestä ja yläkerrasta, se on vaan maailman ärsyttävintä hommaa, ei tekis yhtään mieli aloittaa!

Mennään tänään viideltä tekemään keittiötilaus ja sitten pari kolme viikkoa niin keittiön pitäisi olla täällä! Ihanaa! Kyllä tää tästä! 

Tälläisissä maisemissa juon tällä hetkellä teetä. Voittaa kaupungin asfalttiviidakon!

Jaaha, eihän tämä tabletti näköjään olekaan liitettynä mun kännyyn, eli ei muita kuvia tällä erää... Instagramiin olen melko ahkerasti päivitellyt ja mulla olis pari ruoka/herkkuohjettakin postausjonossa! 

Makuuhuoneen uudistaminen jatkuu edelleen uudella sängyllä ja sijauspatjalla. Makuuhuoneen budjettiin ei mahtunut unelmien Hästens sänkyä, vaan jouduimme hieman tinkimään sängystä. Löysimme edullisesti jenkkisängyn Askosta. Jenkkivuode Akseli oli 40% alennuksessa, koska Askon sänkymallisto oli uudistumassa. Onneksi varastolta löytyi vielä muutama kappale 160cm sänkyä harmaalla kankaalla. Iloinen yllätys oli myös se, että sängyt on valmistettu Suomessa. Askossa oli myös hyvä kampanja, jossa he toimituksen yhteydessä vievät myös vanhan sängyn pois. Eipä tarvitse pohtia miten vanhan sängyn saa hävitettyä. Halusimme uuteen sänkyyn sijauspatjan, joka on valmistettu luonnonmateriaaleista. Myös tässä päädyimme edulliseen vaihtoehtoon. Sijauspatja Tromsdalen Ikeasta on valmistettu luonnonkumista ja päällyskangas on myös sekoitus luonnonmateriaaleja. Sänkyyn tilasin jo aikaisemmin näyttävän sängynpäädyn, josta kirjoitin aikaisemmin tässä Online shopping -jutussa. Ensi viikolla sänkyyn on tulossa myös ylellinen sijauspatjansuoja, mutta tästä kerron teille lisää myöhemmin...

Kuvat / www.asko.fi / www.ikea.fi

Ihana Visual diaryn Saara H. innosti tarttumaan haasteeseen:

#The100dayproject

100 päivää ja 100 asiaa.

Itse valitsin kotini kaunistamisen ja positiivisen energian haalimisen. Samalla sain yhden kirjaimen uuteen banneriini. Tämän kivenkerääjän projektia voi seurata vaikka Instagramissa.

1/100

Maikki ja kivi numero 1

Muutosta lähtien olemme etsineet kotiimme täydellistä nojatuolia. Tuolin piti olla oikean värinen, ei liian suuri ettei se peitä kauniita ikkunoitamme, mukava, vanhanaikainen mutta ei kuitenkaan huonokuntoinen sekä tietysti sopivan hintainen. En muista kuinka kauan olen päivittäin useaan otteeseen Finditista ja Torista klikkaillut erilaisia tuoleja ja toivonut että se löytyisi, mutta no luck.

Onni kuitenkin vihdoin kääntyi pääsiäisen aikaan kun satuin törmäämään tähän kyseiseen punaiseen nojatuoliin. Tuoli on huutakaupasta huudettu aikanaan ja uudelleen verhoiltu. Erittäin siisti ja sopivan kokoinen. Tämä oli meille siis kuin pieni lottovoitto. Onneksi olimme ajoissa asialla ja saimme kun saimmekin tuolin itsellemme ja vielä sopuhintaan.

Nyt meillä vihdoin siis alkaa olla koti kunnossa, kunhan saamme sen pirun söhvapöydän vain kunnostettua. :D Tervetuloa perheeseemme väriläiskä!

T, Sari

Olin ihan huippu onnellinen voittaessani Rekokan biodynaamisen maatilan arvonnassa lipun Supermessuille!  Messu ajankohta on 17-19.4.2015 ja anti on niin monipuolista, että otan varmasti ainakin F:n mukaan. Alle 15-vuotiaat pääsevätkin aikuisen seurassa messuille ilmaiseksi. Tänä vuonna messuilla yhdistyy Puutarha-, OutdoorErä-, keräily- ja kotimaan matkailumessut. Aika monipuolinen pläjäys siis!

Messujen tarjontaa selatessani katseeni kiinittyi ensimmäisenä Urbaanit puutarhat-mallipihoihin. Erityisen kiinnostavia on ainakin Ahlmannin puutarhaopiskelijoiden toteuttama metsäpuutarha. Viime vuosina metsäpuutarhat onkin vilahdellut lehtien sivuilla useasti. Se onkin varmasti vahvasti nouseva trendi varsinkin hyötykasveilla höystettynä. Odotan mielenkiinnolla toteutuksen näkemistä!

Puutarhamessujen näytteilleasettajista ehdottomasti tutustumisen arvoinen on myös Biodynaaminen yhdistys. Biodynaamisen viljelyn raamit on vielä paljon tiukemmat, kuin luomussa. Vaikka kyseinen viljelytapa nostaakin hieman hilpeyttä kuullessani preparaateista, niin voin vakaasti sanoa, että jotain biodynaamisilla tiloilla tehdään oikein ainakin, kun olen maistanut Rekolan tuotteita.

Bataatin kasvatusta Suomessa? Se kuulosti hieman omituiselta aluksi, mutta pakko se oli uskoa, kun siitä luin taannoin lehdestäkin. Bataatin kasvatukseen voi myös messuilla tutustua Bataatti kasvisten kuninkaallinen-osastolla, jolla esitellään ainakin saman nimistä kirjaa.

Messuille osallistuvan Lemunkartanon puutarhan sivuilla komeilee luomumerkki. Taimivalikoima on ilahduttavan laaja perennoista yrtteihin. On ihanaa, että luomuvalikoimaa alkaa olla taimipuolellakin!

Messuilta löytyy myös ainakin Vavesaaren Tila, joka  valmistaa ainakin luomulaatuisia mehuja. Myö Riihipuodin luomulaatuiset myllytuotteet on myös ihania.

Ohjelmalavalla perjantaina innostaa varmasti 12:30 Noora Friisin Aisti puutarha-osio.

Lauantaina taas Pertti Rajala puhuu 12:15 ekologisesta kasvinsuojelusta. Ja 16:15 Anne Pöyhönen puhuu kuun vaikutuksista puutarhatöihin perimätiedon mukaan.

Myös sunnuntaina on mielenkiintoisia puhujia! Klo 11. Alhmannin opiskelijat puhuvat metsäpuutarhasta, 12:30 Anne Pöyhönen jakaa taas perimätietoa kuun vaikutuksista. klo 15. Hämeen ammatti instituuttin mehiläistarhaajat kertoo mehiläisistä puutarhoissa.

Lapsille messuilta löytyy ainakin mansikan istutusta, muumeja, Risto Räppääjää, Katti Matikaista, Herra Hakkaraista, Laivakissaa, Hilarius Hiirtä, Juku-nallea, Finturen lastenmaailmaa, Hippotennistä ja lapsiparkkia, jousiammuntaa, laserammuntaa, tikanheittoa, perhokalastusta, linnunpönttöjen viimeistelyä jne.

Messuja innolla odottaen

- Riina

Olen aina ollut hyvä omien asioideni stessaaja, märehtijä, suurentelija ja ylireagoitsija... Aloitan kaiken yleensä hyvissä ajoin, jotta voin kunnolla velloa ahdistuksessa ja maalailla paljon piruja seinille. Näköjään nyt on tullut aika ryhtyä märehtimään ja ahdistumaan töihinpaluusta. Se tapahtuu syyskuussa. 

Syyskuussa ihana, sopontaani ja vapaa elämämme tyttösen kanssa päättyy. Syyskuussa kaikki loppuu. Minulla on mukava, haastava työ ja mahtava työporukka, tai siis ainakin silloin vajaat kolme vuotta sitten oli. Niin, nythän he ovat kaikki siellä varmaan ykskaks muuttuneet kusipäiksi ja työ itsessäänkin on mitä todennäiköisemmin perseestä.

Huomaan lähes joka päivä miettiväni töihinpaluuta, ainakin jonkin verran. Välillä mietin, että mitä jos aivotoimintani on vajaan kolmen vuoden aikana niin surkastunut, että en tajuakaan töistäni enää yhtään mitään? Jäsentenkorjaajani sanoi, että kudokseni ovat kuin nukella ja kärsin suolan sekä jodin puutteesta, joka muuten myös tyhmentää ihmistä... Olen lisännyt suolan syöntiä. 

Mutta se suurin ahdistukseni syy näkyy tässä kuvassa juoksemassa hihkuen leksun liuskaa alas.

Tänään viimeksi mietin, että tämä kaikki loppuu kohta. Ihanat, stressittömät leikkipuistopäivät tytön kanssa. Ne loppuu.

Meidän arkiaamupelleilyt, ne loppuu kohta.

Meidän hiusten väkertämiset ja puuterihuiskulla töpsyttelyt, ne loppuu kohta.

Meidän iltapäivän halailuhetket sylikkäin, ne loppuu kohta.

Voi apua! Kaikki loppuu, elämä loppuu kohta, ellen ehdi kuolla ahdistukseen jo sitä ennen. Kohta minä joudun heräämään ennen muuta maailmaa ja lähtemään töihin ennen tytön heräämistä. Sitten joudun olemaan monta, monta tuntia erossa tytöstä. Töiden jälkeen haen tytön hoidosta, mennään kotiin, tehdään ruokaa ja syödään. Sitten kohta pitääkin taas mennä nukkumaan, jotta voi taas herätä aamulla töihin. Mitä elämää se sellainen on, päivästä toiseen, kuukaudesta ja vuodesta toiseen? Ei, ei, eiiii! Miten kukaan voi käydä töissä masentumatta? Miten minä olen voinut käydä 15 vuotta töissä masentumatta?

Yritin ehdottaa Jykälle, että hän hommaisi toisen työn ja tekisi joka päivä pari työpäivää, jotta minä voisin jäädä kotirouvaksi Saanan eskariin saakka. Ei suostunut. Outoa. Sehän on jo muutenkin tuossa työmoodissa, niin kai se nyt vois toisen työpäivän siihen putkeen vetää? Ei kuulema voi. Höh.

Onko elämää töihinpaluun jälkeen? 

Jos sinulla on yksikin mieltäkohottava näkemys tähän asiaan, niin kerro se nyt heti, pliis. Nyt olisi hyvät neuvot tarpeen. Olisi kiva, jos saisin jotakin valoisaakin näkökulmaa tähän töihinpaluumöhkäleeseen. Mutta jos ajattelit kertoa, että taloudellinen tilanteemme kohenee, niin ei kannata. Olen jo kokeillut sitä pointtia, eikä se auttanut. Jotakin muuta? Onko mitään? Anyone!

Rappukäytävässä oli ollut pitkän aikaa hiljaista. Uusia tulokkaita ei ollut näkynyt, vaikka huutava mies edelleen ajoittain huusi ja lorottaja useasti lorotti. Sitten, viikkoa ennen pääsiäistä, tapahtui jotain. Rappukäytävässä haisi voimakkaasti käristetty hamppukasvi elikkäs noin niinkuin kannabis. Haju noteerattiin laajalti ja eräs tomera naapuri muistuttikin asiallisesti taloyhtiön Facebook-ryhmässä (kuin siisti juttu), että ei varmaan kannatta sisällä poltella - piti savuke sisällään sitten mitä tahansa.

Eipä siinä mitään, kannabiksen polttelu ei ole varmaankaan mitenkään erityisen harvinaista. Tarkat hajututkimukset kuitenkin sijoittivat polttajan juuri meidän kerrokseemme, sillä siellä tuoksui kaikkein voimakkaimmin. Olimme siis potentiaalisia epäiltyjä! Meidän kerroksessamme on viisi asuntoa, joissa asuu kaksi lapsiperhettä, kaksi lapsetonta pariskuntaa (me olemme se toinen) ja yksi ihminen yksiössä. Seuraavassa esitän salapoliisin tarkkuudella todennäköisen ajatusskenaarion.

1. Lapsiperheisiin ei kohdistu kovin voimakkaita epäilyjä, koska, no, lapset. Vanhemmilla lienee sen verran vastuullisuutta, että vaikka kannabis maistuisikin, sitä ei varmaan poltella lasten kanssa kotona sisällä. Jäljelle jää siis kolme vaihtoehtoa.
2. Tämä edellä mainittu savukkeista muistuttaja kuuluu tuohon toiseen pariskuntaan, jolloin epäilyt lankeavat ainakin osaksi hänen päältään. Paitsi jos hän on superovela huijari, joka yrittää nimenomaan siirtää syyt muille. Todennäköisesti hän ei ole, joten jää kaksi vaihtoehtoa: me ja yksinäinen naapuri.
3. Voin paljastaa, että me emme ole syyllisiä. Jäljelle jää vain yksi vaihtoehto.

Naapurimme eivät kuitenkaan tiedä, että me emme ole syyllisiä. Niinpä palmusunnuntaina aloin epäillä, että naapurimme epäilevät meitä. Näin nimittäin toisen lapsiperhenaapurin lapset virpomassa, mutta he eivät tulleet virpomaan meille, vaikka asumme samassa kerroksessa. Ainoa selitys on, että olemme pilvenpolttoepäiltyjen listan kärjessä! Ja sitä myöten olisimme tarjonneet virpoville lapsille jonkin sortin funny brownieseja palkinnoksi virpomisesta.

Oikeastaan on ihan mukavaa olla taloyhtiön pahis. Ainakin siihen saakka, kunnes poliisit koputtelevat ovelle. Hyvää viikonjatkoa!

Olin pohtinut jo hyvän tovin (vuosia:)), että isovanhemmiltani saamani Artekin satulavyötuolin (Nojatuoli 406) satulavyöt pitäis vaihtaa. Lopulta tuolin korjaaminen oli väistämättömästi edessä, koska satulavyöt kuluivat kokonaan poikki takapuolen alta ja pienempikokoiset menivät jo tuolista läpi.

Sattumalta törmäsin Facebookissa Espoossa (Laaksolahdentie 41) toimivaan Sisustus ja Verhoilu Lilja & Kirsikkaan, jossa tuoli korjattiin hyvällä ammattitaidolla sekä erittäin nopealla aikataululla. 

Sisustus ja Verhoilu Lilja & Kirsikan perustaja Jenni Pakalén on opiskellut ensin Vantaan käsi- ja taideteollisessa oppilaitoksessa huonekalujen entisöintiin painottuneella rakennusmaalari-linjalla. Tämän jälkeen hän opiskeli verhoilijaksi Helsingin tekniikan alan oppilaitoksessa, josta valmistui vuonna 2006. Muutaman kotona lasten kanssa vietetyn vuoden jälkeen, vuonna 2012, avasi ovensa Sisustus ja Verhoilu Lilja ja Kirsikka, jonka Jenni perusti opiskelukaverinsa Susanna Ahjoniemen kanssa. Nykyään Jenni pyörittää yritystä itsekseen unohtamatta perheen suurta tukea. Lisäksi hänen apunaan työskentelee kalustemuotoilija Tomi Lindholm. Työ on Jennille intohimo ja päivät venyvät helposti hyvin pitkiksi. 

Yrityksen toimitiloissa on myös myymälän puoli, missä myydään muun muassa lahjatavaroita, kortteja  ja ompelutarvikkeita. 

En valinnut tuoliini Artekin satulavyötä sen korkean hinnan vuoksi, mutta aivan saman asian ajaa tämä edullisemmaksi osottautunut materiaali. Satulavyöt ovat kestäneet hienosti käytössä eikä ulkonäössä ole mitään eroa Artekin satulavöillä päällystettyyn tuoliin verrattuna.

Sisustus ja verhoilu Lilja & Kirsikka löytyy myös Facebookistatäältä.

Blogipostaus toteutettu yhteistyössä Sisustus ja Verhoilu Lija & Kirsikan kanssa. Työstä on saatu allennusta bloginäkyvyyttä vastaan.

Koti- ja sisustusjuttuja toivottiin, joten täältä pesee. Ensimmäisenä vuorossa auringon valaisema olohuoneemme. Voi vitsit tätä ihanaa kevätvaloa!

Lehtipinoja, torkkupeittoja, kynttilöitä ja leikkokukkia... Sellainen on meidän olkkari, joka on keittiön lisäksi ehdottomasti yksi kodin suosituimpia hengailupaikkojamme.

Olkkari onkin kätevästi jatkoa avokeittiöllemme. Oikeastaan meidän kaikki huoneet ovat aina jatkoa toisillensa. Meillä on paljon avointa tilaa. Yhteensä noin 140m2, mutta esimerkiksi vain 1 makuuhuone. Mitä haluaisitte nähdä seuraavaksi?

M.

Reilu viikko sitten aloin kuulla ääniä. Aamukahvia keitellessäni kuulin aivan selvästi, kuinka joku sanoi "kjaa". Ääntä oli mahdoton paikallistaa. 

Sama toistui seuraavana aamuna. Ja seuraavana. Toisinaan "kjaa" sai vastaukseksi toisen samanlaisen.

Ehdin epäillä kaikenlaista. 

Esimerkiksi mielenterveyttäni. 

Kummituksia. Eikö niitä yleensä ole vanhoissa taloissa? Mutta miksi ne haluaisivat pelotella ihmisiä aamukuudelta? Ja eikö tosiaan tullut mieleen mitään pelottavampaa?

Aamurituaaleihin tuli uusi osa: avaa tietokone, keitä kahvi, tee leivät, istu pöydän ääreen, odota. Kjaa.

Lopulta äänen lähteeksi paljastui naakkapari, joka on päättänyt tehdä pesänsä talovanhuksen savupiippuun. Ilmeisesti se on naakoille ominaista käytöstä.

Ilmeisesti ne pitäisi häätää, koska niin tekevät järkevät ihmiset.

Nyt ne juttelevat hiljaa. Iltaisin keskustelussa on pehmeämpi sävy.

Olen alkanut ajatella, että ilman leivinuuniakin pärjää ihan hyvin. Ainakin pesimäkauden loppuun saakka. On ihan hauskaa herätä yhtä aikaa jonkun kanssa, olkoonkin sitten vaikka naakkoja.

En osaa tätä nyt paremmin ehkä kuvailla kuin välitila. Me eletään täällä, vietettiin ihan tosi mahtava pääsiäinen, käydään työssä, harrastetaan. Vietetään vapaapäivää ulkoillen, tehdään ruokaa ja katsellaan tabletilta autonpesuvideoita. Käydään koulua ja hengaillaan. Luetaan mm. sisustuslehtiä ja odotellaan vapaata viikonloppua, lomaa. Käydään ruokakaupassa ja katsellaan telkkaria.

Mutta. Jotenkin me koko aika vaan odotellaan.
Odotellaan että- pliis, ostakaa joku tämä ihana rakas muistojen koti pois että me päästään rakentamaan itsellemme uutta, ihanaa ja isompaa rakasta uusien muistojen kotia. 

Pliiiiiisss, 
Minna/lts